lauantai 17. elokuuta 2013

Olohuoneen pinnat kuntoon


   Viime keväänä aloitettu olohuoneen seinien kunnostus on viimein saatettu loppuun.Vanhat tapetit puolipaneelin yläpuolelta poistettiin.Tilalle tuli tasoitetapetti ja maalaus.Myös paneeli maalattiin uudestaan valkoiseksi.Takaseinälle tuli DIY-raitatapetti.

Viimeiseksi jäi tämä tv:n takana ollut seinä.Tasoitetapetti loppui tietysti tässä vaiheessa enkä todellakaan ollut innokas ostamaan uutta rulla parin metrin takia.Niinpä tein taas joka rautakauppiaan painajaisen eli kaikkia sääntöjä vastaan maalasin tapetin päälle.
Poistin toki entisen kellastuneen tapetin.Laitoin tilalle kovaa pesua kestävää Rolleria ja maalasin kaksi kertaa valkoisella päälle.Ei kupruiluja,ei niin yhtään mitään eroa tasoitetapettiin.Kukaan ei edes huomaa eroa.
Jos alustassa oli epätasaisuutta,näkyy se kummastakin, sekä tasoite- että tavallisesta tapetista läpi.Ja olen myös poistanut maalattua tapettia, se lähtee ihan samalla tavalla kuin maalaamatonkin.Ihan yhtä huonosti.

Tyytyväinen olen lopputulokseen.Valkoiset seinät toivat himpun verran valoa synkkyyteen.










Pilvinen päivä, kuvaajan unelma.

Alkukesästä askartelin ulos penkin.Otin sen nyt sisälle.Tuossapa on kätevä säilyttää
 likaisia astioita telkkaria katsellessa.




 

                    Maalasin valmiit rautajalat peltikattomaalilla mustaksi ja tein laudoista istuinosan.
                                 Valkoista maalia pintaan.



                                                           Just sopiva kaluste tähän huusholliin.













            

















              Nyt kai se on kunnossa kunnes saan jotain uutta päähäni.Tytär muuten kerran kertoi päiväkodissa jonkun pojan laittaneen päähänsä jotain liikkuvaa.Ihmettelin asiaa tovin ja kysyin että mitäs ne tädit siihen sitten sanoi? Tyttö vastasi. "No ne sano sille että mitä sun päässä oikein liikkuu kun teet tuollaista?!"

Lauantai-illan jatkoja.




maanantai 12. elokuuta 2013

Kampauspöydän comeback


  Kirpparilta löydetty 30 e peilipöytä sai uuden elämän.Ja kuten muutamasta muustakin tuunaamastani vanhasta huonekalusta, tuli tästäkin hyvin maalaisromanttinen.



  Pintaan vedin pesusienellä valkoisen maalin.En muistanutkaan, kuinka kiitollista jälkeä saa sienellä.Hiersin aluksi pyörivällä liikkeellä maalin viiluun ja lopuksi vedin suorat vedot.Ei valumia,ei siveltimen jälkiä,kuivaa nopeasti.




Maalin kuivuttua alkoi kiva vaihe eli hiekkapaperilla kulmat ja reunat kuluneen näköisiksi.Hankasin hieman myös kohdista joihin luonnollinen kulumakin olisi iskenyt.Eli kahvojen alle.Pöydän pintaa en raaskinut turmella kun siitä tuli niin hyvä.




 Lopuksi suihkautin spraylakkaa päälle.Maalasin nimitäin pöydän mattavalkoisella seinämaalilla...ei nyt sattunut olemaan valkoista kalustemaalia.No siitähän tuli lakkauksen jälkeen ihan hyvä :)




   Alkuperäiset jalat olivat liian matalat.Ei mahtuneet mun pitkät sääret pöydän alle :)
Sahasin jostain puusta,onko tuo nyt kakkoskakkosta, sopivat pätkät ja kulmaraudoilla kiinni.Jo mahtuu tuoli ja muija jalkoineen pöydän alle.

Uudet vetimet olin joskus ostanut kirpparilta.









                                                                                           Ja pöytähän oli ennen tällainen.





   

lauantai 10. elokuuta 2013

Ei tullut värisuoraa


   Tuija blogista form follows function yllytti mukaan chip it!-haasteeseen.

  Ikävän sateinen päivä teki sille tilaisuuden.Joka huoneesta on ainakin yksi kuva paitsi pesuhuoneesta.Siellä on aika sinistä...
Kuvakulmat eivät ole kovin laajoja mutta värejä mahtuu silti mukaan runsaasti.































torstai 8. elokuuta 2013

Lisää tuunattavaa

  Olen kuullut joskus sellaista että miehet ostelevat vaimoilleen kukkia,hajuvesiä,koruja yms.No, olenpa niitä minäkin saanut ihan yllinkyllin.Jopa niin paljon että mies on siirtynyt huonekaluihin.Vanhoihin sellaisiin.Ja sehän minulle passaa.Kyllä ne miehet tietää mistä vaimot tykkää.

Tänään soitettiin kaupungista. "Olisi peilipöytä". Hinnan kuultuani "suostuin" ottamaan pöydän.
  


                                                                Huomaa kuvaajan valtava haba.
                                                      Oli muuten vaikea kuvata tätä ilman että oma pärstä näkyi kolmena.





                                                                                        Tiikkinen peilipöytä 30 e kirpparilta.





  




   Värihän tässä tulee vaihtumaan.Tiikki on sen verran kellastunutta että ei sovi makuuhuoneen muuhun kalustukseen.Makkariinhan tällainen tietysti laitetaan,mihinpä muualle.Vetimet menee myös vaihtoon ja jalat pitää myös vaihtaa.Pöytä on sen verran matala ettei normaali korkuisella tuolilla istuessa jalat mahdu pöydän alle.










































































                                                                                         Kylläpä siinä kelpaa emännän kaunistautua.


                                                                                            Eilisen sateen jälkeen löytyi aamulla
                                                                                            pihalta kauneuseliksiiriä.
                                                                                            En katsonut tarpeelliseksi   
                                                                                            tuhlata sitä naamaani :)










tiistai 6. elokuuta 2013

Maustehyllyn muodonmuutos


  Kävin kerran kierrätyskeskuksessa.No myönnetään, on siellä tullut käytyä useammin kuin kerran.No joka tapauksessa näin siellä silloin maustehyllyn.Pyörittelin sitä käsissäni,totesin hinnaksi 2,50 e.Tulin kuitenkin siihen tulokseen etten tarvi sitä ja laitoin takaisin hyllyyn.
Mies tuli iltapäivällä kotiin ja heilutteli käsissään sitä samaa maustehyllyä."Ostin sulle maustehyllyn!!!"
No niin, se oli sitten meille tarkoitettu.
Maustehylly on pyörinyt nurkissa ja kaapeissa, en tosiaankaan tiennyt mitä sillä tekisin.Kunnes näin jossain kuvan pikkuhyllystä jota oli tuunailtu tapetinpaloilla.
Niin sai maustehylly uuden elämän.




Alkuperäisessä asussaan.Älä anna kuvan hämätä,väri ei ollut noin kauniin ruskea vaan kellertävän kukertavan ruskea.Irroitin nurkkapalat ja helat,pientä korjausta ja sitten maalaamaan.
Yritin ensin pensselillä.Eihän siitä tullut muuta kuin hermot meni.Löytyi vajaa pullo valkoista suhua ja eikun sitä pintaan.Tietenkin se loppui kesken ja piti jatkaa mustalla. (kuulostaa hyvältä...)

Maalin kuivuttua yön yli päästiin kivaan hommaan eli tapetoimaan.Rohkenin käyttämään sini-hopeaa-lintutapettia, jota kerran löysin vajaan rullan kirpparilta.Tapetti on tosi kaunista.Jos joskus sillä jonkun pikkuseinän tapetoisi...





                      Muut palat ovat etupäässä omia jämiä,reunassa oleva harmaapohjainen on näytepalasta.
                      Tapetoinnin jälkeen nurkkapalat ja helat takaisin.Ja näistä kuvista huomaan nitoneeni
                      nurkat väärältä puolelta.





                                     Hyllyyn ei tullut mausteita vaan kaikennäköistä teippi- ja nauhatavaraa.





                               Ensin hylly oli apukeittiön välitilassa.Ihan kiva siinä,sopii hyvin muuhun roinaan.




                                                                          Roina rajattu kuvan vasemmalle puolelle.





                                                 Siirsin hyllyn kuitenkin yläkertaan ompelutilaan.Tuossa mulla on iso
                                                  toimistopöytä niin sopii väsäämään askarteluja.

                                                 En yhtään tykkää noista yläkerran aulan seinistä.Huutavat valkoista
                                                 maalia.Saavat nyt huutaa ihan rauhassa...







maanantai 5. elokuuta 2013

Remppaajan apupoika ei päässyt uimaan


Tässä keväällä "löysin" pari tuolia autotallista.Toisen tuunailin tuolloin käyttökuntoon.Heikommassa hapessa ollut tuoli sai monen lukijan sympatiat puolelleen.Ja koska tuoleja ei voi koskaan olla liikaa,kunnostin sitten sen heikommankin.Eipä siinä paljon työtä ollut;puuosa vaati kunnon liimauksen ja uudelleen ruuvauksen sekä jalkaosa maalin.Tuloksena rouhea ja erittäin tukeva tuoli.






   Puuosa on patinoitunut mukavasti.Tuoli on viettänyt muutaman talven ulkona ja hankkinut itselleen kivan värityksen.



Jakkara pääsi nyt apupojaksi pesuhuoneremonttiin.Eipähän tarvi pelätä että tuoli pettää alta.

Sehän natsaa niin hyvin tuohon sementtilattiaan.Eli remontissa ollaan edetty tämän verran.Hankalin vaihe alkaa olla ohi.Lattia on levytetty,lattialämmiyts asennettu ja ohut valu tehty päälle.Tasoitetta jäi onneksi,vielä kaipaa vähän jostain kohdin tasoittelua.




                 Seinät on myös levytetty uudestaan.Saunan puolen seinille ei tehdä mitään.

               Pääsemme tästä jatkamaan vähän mukavimmilla ja nopeasti (?) valmistuvilla vaiheilla.Pientä motivaatiota haettiin kokoamalla allaskalusteet jotka hankittiin neljä vuotta sitten.Emme edes muistaneet niiden ulkonäköä.No ihan kivat ne on vaikka kai ne on jo lääst siison ;)



                                               Pikkusen vilautetaan, ei ihan kaikkea vielä paljasteta.
                                               Laatatkin hankittiin silloin samaan aikaan.



                                                  Saapi nähdä, mitä näistä syntyy.
                                                  Valaisin on hakusessa.
                                                 On nimittäin laitettu niin talteen peilikaappiin
                                                  kuuluva valaisin-systeemi ettei löydetä sitä mistään.



                                                        Voidaanhan me jatkaa tällä roikkalampulla valaisemista.




Viikonloppuna aurinko helli täällä oikein kunnolla.Vietimmekin pari päivää tutussa Ärjän saaressa.
Sunnuntaiaamu oli aivan taivaallinen;aurinko lämmitti toden teolla jo yhdeksältä ja ranta oli vielä hiljainen.



                                  Meidän lisäksi saaressa yöpyi muutama muu venekunta.
                                 Puolen päivän jälkeen laskin rannoilta 43 venettä.


                                Majapaikka oli arkkitehti Eino Pitkäsen vuonna kirvesjapuukko suunnitelema.


 

                              Huonekorkeus oli otettu haltuun.Hyvä oli yöpyä.Voin suositella ainakin tätä ns.
                               lautamökkiä.Aikaisemmin olimme yöpyneet saman saaren hirsimökeissä.




                                                                    Maisemat oli upeat edelleen. 



                                                    Ja vesi oli niin lämmintä että minäkin uskaltauduin uimaan.
                                                    Olihan tuo hyvä ehtiä ennenkuin järvi jäätyy.