keskiviikko 30. lokakuuta 2013

"Lankku" pöytä



 Tarvitsen pöydän.Ruokapöydän.

 Joka minut tuntee,tietää jo heti ettei se kaupasta sitä mene hakemaan.Ja mitäpä sitä jos varastosta löytyy joku vanha pöydän raato.Kun en kuitenkaan tuota pyökkiä rakasta niin jotain sille piti tehdä.

Tuunata.

Eli vanha kansi irti,raakaa vitoslautaa ja maalia.Maalina ihan perus kalustemaali.Eiköhän siinä sen maksalaatikkonsa saa syötyä.Ja kahvit juotua.



   
   Lankkupöydäksi tätä ei voi sanoa,onnettoman ohuelta näyttää tuo mäntylauta.Niinpä ajattelinkin vielä lisätä alapuolelle listat.Saadaan vähän jykevyyden vaikutelmaa pöytään.

Jalat ja kehikko maalattiin puolihuolimattomasti valkoiseksi.Ettei ne tulevat kolhut sitten erotu niin hyvin.Niitä kun väistämättä tulee kun tuoleja siirrellään.




  Tuoleiksi olin ensin ajatellut muutamia olemassa olevia pinnatuoleja mutta ne ovatkin liian matalat.
Todennäköisesti ympärille kertyy sekalainen sakki eripari tuoleja ainakin alkuun.Väri riippuu tulevan keittiön lattian väristä,kovasti hinkuisin musteja tuoleja.




  Näitä tuoleja en kuitenkaan raski maalata mustaksi,ovat niin mukavasti kuluneet.Eli etsinnässä 4 kpl kunnostettavia tuoleja.




  Hauskastihan se aaltoilee tuo pääty mutta alle tulevalla listalla yritän laittaa laudat ojennukseen.Ihan heti en ole listaa laittamassa,antaa ensin lautojen kuivua kunnolla huoneenlämmössä.




                                                                             Mun pöytä


                                                                  Ja alkuperäinen ilmestys oli tällainen. 





                                             Muutama kirpparilöytö viime viikolta.Matkaavat siten uuteen kotiin.




                                                            Pari vanhaa Familonin täkkiä.0,50 e kpl.




                   
                   Iso punoskori 5 e ja 3 kpl pärekoreja.Pärekorit ovat myös aika isoja ja naurettavan halpoja, 1 e kpl.


  
  


                   Petäisenniskan halpiskaupasta löysin ison öljylyhdyn.Hinta vajaat 8 e.Saadaan valoa pimeään sitten uudessa kodissa :)


                         Uuden kodin avaimet on jo melkein hanskassa,nyt peukut pystyyn että kuntotarkastus menee läpi!






53 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis pöytä siitä tuli!!

    Ihanaa kuulla mukavia uutisia. Mä pidän peukkuja täällä pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se nätimpi kuin ennen-kuvassa oleva pöytä.Pintakin oli paljon pahempi kuin kuva paljastaa.

      Kiitti peukuista!

      Poista
  2. Olet kyllä melkoinen taituri, ihan mieletön pöytä ja kivoja kirppislöytöjä. Mukavaa kun avaimet kohta kätösissä uuteen kotiin,onnea sulle täältä pohjosesta, täälläkin muutes paistaa aurinko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös paistoi aurinko mutta kylmä tuuli.

      No, ei tuossa kovin kummosia taitoja tarvittu,kunhan saha ja maalipensseli pysyy kädessä :)

      Poista
  3. Peukut on pystyssä ♥

    Toivottavasti menee läpi, kun on jo kotia varten noin hieno pöytäkin valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura ♥

      Eiköhän se keittiö pöydälle löydy jossain vaiheessa :)

      Poista
  4. Melkoinen muutos, pöytä on ihan mahtava! :) Kivoja kirppislöytöjä, täkit on niiiin pehmeen näkösiä.

    Peukut pystyssä täällä että kaikki sujuu niinkuin oot suunnitellut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täkit ON pehmeitä,kissa ainakin näkyy niistä tykkäävän :)

      Kiitos peukuista :)

      Poista
  5. Kiva uudistus, kyllä siinä kelpaa myös sisäfilettä haarukoida ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kinkkua ainakin meinaan pistellä tuon pöydän ääressä ;)

      Poista
  6. Ihan on sinun pöytäs :)
    Ja kyllä se kotikin siitä!! Ollaan kaikki hengessä mukana ja peukut pystyssä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki :)

      Ihan lupaavalta vaikuttaa asuntoasiat tämän päivän jälkeen ;) Mutta peukkuja tarvitaan edelleen.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos ja nimenomaan tekaisin.Siinä ei kauan nokka tuhissut :D

      Poista
  8. Mulla on ollut peukut pystyssä jo niin kauan, ettei mahda enää muuhun asentoon taipuakaan :).
    Luotan siihen, että kohta sulla on uuden kodin (ja onnen) avaimet taskussa.

    ja pöytähän on just niin passeli kuin olla saattaa. Alkuperäisestä en sano mittään :D. t. Pyökkilattioilla päivät pitkät tallusteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mahdat sinä olla näky siellä toimistossasi... peukalot pystyssä ... no koneen näpyttely ainakin onnistuu, piti ihan kokeilla :)
      Kyllä minäkin alan nyt olla aika luottavainen :)

      Mitään niin karmeeta en tiijä kuin pyökki.No,kyllä kellastunut mänty taitaa mennä vielä edelle.

      Sun pitää ostaa paljon isoja mattoja.

      Poista
  9. Alkuperäisestä en sano minäkään mitään mutta ihan hemmetisti alko tehdä mieli itsellekin tuollaista lankkupöytää,harmi vaan kun tykkään tuosta entisestäkin...Täälläkin peukut pystyssä,maailman naiivein lause mutta asioilla on tapana järjestyä parhain päin,tavalla tai toisella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainahan tommonen neljän hengen pöytä johonkin sopii,vaikka jatkeeksi siihen sun työpöytään...mahtuu enemmän tavaraa...

      Asiat järjestyy AINA jollain tavalla, niin ne on tehneet tähänkin asti.Tosin joskus vähän huonommin...

      Kiitos peukuista!

      Poista
  10. Peukut on pystyssä! :)
    Ja pöytä taasen mahottoman hieno! :) (eipä siulta rumia teoksia synnykkään:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei rumia,ei,ei... :) No kauneus taitaa olla katsojan silmässä että kaikki jotka ajattelee et kauhee hökötys,pitää suunsa kiinni.Niinhän ne sanoo et tyhmä ei huomaa ja viisas ei virka mittää :)

      Kiitos peukuista!

      Poista
  11. Heh, ihan melkein samanlainen oli meillä lähtökohtana, kun lähdettiin pöytää muokkaamaan ja melkein samanlainen tuli. Tosin meillä lankut petsattiin tumman tammen sävyisiksi. Nätti tuli ja niin tuli tuosta sinunkin pöydästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpunen!

      Petsilakkoja myös katselin mutta halusin tästä pöydästä kiiltävän valkoisen niin päädyin maaliin.Entinen pöytähän mulla oli samalla mallilla tehty mut tumman ruskea.Ihan kiva,halusin vaan nyt valkoisen :) Pitääkin käydä kurkkaamassa teidän pöytää.

      Poista
  12. Peukut ylös tarkastukselle!

    Tuo pöytä on hieno. Jotain tuollaista on itsellänikin ollut mielessä, joten tosi kiva nähdä tuollainen onnistunut toteutus täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!

      Täydellinen pöytä olisi sellainen paksuista, vanhoista lankuista tehty pöytä.Mutta eipä niitä lankkuja joka päivä vastaan kävele...Jovelasta niitä saattaa vaikka löytyäkin :)

      Poista
  13. Upea tuli pöydästä :) millä maalilla muuten maalasit? omani, järkyttävä kirsikanpunainen kun odottaa kans maalausta, mutta en vaan ole uskaltanut alkaa hommiin jos menee ihan pilalle. Tuo pöytälevy laudoista on kyllä hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seikku!

      Maalasin kotimaisella,vesiliukoisella,puolikiiltävällä Ilves-kalustemaalilla.

      Onko pöytäsi umpipuuta?Jos vaihdat väriä valkoiseen,vaatii pöytä melkoisen hiomisen.Hyvät pohjatyöt takaavat kyllä onnistuneen lopputuloksen.Itse maalaamisessa menee harvoin pilalle.Aloittelijan kannattaa maalata vaakatasossa niin ei tule valumia.Ei liian lämmin ja pölytön tila plussaa :) Jos vaadit täydellistä lopputulosta,kannattaa ostaa uusi pöytä ;)

      Poista
  14. Komea pinta tuli pöytään <3
    Hih, jotenkin tuli helpotuksen huokaus, kun sulla oli jokin tuunauspostaus...elämä voittaa siis!! Pidän peukut, varpaat ja nenänkin pystyssä, että asiat loksahtavat paikoilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)

      Ei ihan entiseen rivakkaan malliin tuunaus sujunut,piti miettiä ja puhallella tavallista enemmän.Ennen tein tämmösen homman tunnissa,nyt meni pari päivää.Mutta eiköhän se motivaatio ja innostus vielä löydy.

      Poista
  15. Upea pöytä ja kiva kuulla sinusta :)

    VastaaPoista
  16. Menit sit tuunaamaan hyvän pyökkipöydän! =D)) Haha, siehän tiiät kuinka paljon mäkin rakastan kaikkee pyökkii, kirsikkaa... ja mitä näit nyt onkaan ;D
    Peukut on olleet pystyssä jo hyvän tovin. Auttoko? Joko avaimet on taskussa? :)

    Niin siis HIENO PÖYTÄ piti sanomani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä muistelin että olet kovasti pyökin perään ;) Entinen pöydän kansi on tallessa että kyllähän se lähtee matkaan jos niin sovitaan..

      On tainneet peukutukset auttaa,vaikuttas siltä että alan kohta tarvita sulta vinkkejä hengittäviin tapetteihin ja maaleihin ;) Mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa...

      Kiitos kehuista ja peukuista!!

      Poista
  17. Upeasti olet kunnostanut ja muuttanut tuon pöydän! Meillä on oikeastaan aika kamala keittiönpöytä, pidän aina siinä liinaa kun se muuten on niin ruma ;) Haluaisin myös sellaisen ison lankkupöydän, mutta eihän niitä oikein mistään löydy... tai jos löytyy on aivan älyttömän kalliita! Kyllä meidänkin täytyy varmasti se vain joskus sitten tehdän ;) Leppoisaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ihaillut netistä löytyviä massiivisia lankkupöytiä.Hintaa niillä tosiaan on vaan aikalailla.Puu materiaalina on lämmin ja helposti huollettava.Toisin kuin korkeakiiltoiset laminaatit ;)

      Mukavaa lauantaita teillekin :)

      Poista
  18. Ooh! My soulmate <3 Kuinka kauan onkaan mulla mennyt ennen kuin tämän blogin löysin. Tulen toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maija ja tervetuloa! :) Eihän tämä mun blogi nyt mikään ikäloppu vielä ole, kohta vuoden ikäiseksi tulee.Eli hyvin ehdit vielä mukaan.Mukava jos löysit mieluista luettavaa,mulle ainakin tuli tosi huvä mieli sun kommentista <3 Kiitos!

      Poista
  19. Upea pöytä<3 Itsetehden tulee niin hienoja ja uniikkeja tuotteita! *ihan hemmetin hieno lankkupöytä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti Marika <3 Itse kun tekee niin saa mitä sattuu tulemaan :)

      Poista
  20. Johan koki pöytä kunnon kohennuksen. Hieno! Täälläkin peukutetaan uuden kodin saamisen puolesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra :) Paljosta ei ole enää uuden kodin saanti kiinni.

      Poista
  21. Aivan upea tuo pöytä, ihana! Muutenkin kivoja juttuja löytyy, jään lukijaksi :)

    Terkuin Marja Love of dreams blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Ja tervetuloa :) toivottavasti jutut tässä vähän paranee joulua kohti. Lähdenkin vastavierailulle.

      Poista
  22. Kaunis tuli tästäkin tuunauksesta :) Aina täällä käydessä tulee ihan älytön himo maalata ja tuunata itsekkin kaikkea heti nyt! Asutaan vanhassa rintamamiestalossa jossa on ikuinen remontti päällä, niin täälläkin kyllä tuota hommaa piisaa. Nyt pitäis korjata ja maalata ikuisuuden vanha pirttikalusto, valkoiseksi tietenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micaela :)

      Ja hei,tiedätkö mitä,jos mua oikein onni potkii niin meistä tulee samiksia tuon asumismuodon suhteen ;)

      Poista
  23. Moikka! Löysin monen mutkan kautta lukemaan tätä blogia, ja näyttää tosi kivalle! Ilokseni huomasin, että olet myös Kajaanista, kuten minäkin, pidän itse blogia Paltaniemen maalaispuodin touhuista ja muusta elämänmenosta.. kiva että täkäläisiä bloginpitäjiä löytyy lisää :) laitanpa blogisi suosikkilistalleni, jotta osaan tulla kurkkimaan tulevatkin päivitykset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anu ja tervetuloa !

      Ja mukava tosiaan kun on bloggaajia pohjoisemmastakin Suomesta :) Tutustun myöhemmin ajan kanssa blogiisi,nyt on vähän tätä huisketta :)

      Poista
  24. Ai vitsi, lämmittää aina sydäntä nämä "roskasta rakkaaksi"-projektit. Upea pöytä ja hyvä todiste siitä, että pienellä luovuudella ja sinnikkyydellä minkä tahansa, jonkun mielestä kaatiskuormaan kuuluvan, saa vielä uuteen eloon ja käyttövuodet tuplattua! Odotan jo innolla, miltä pöytä näyttää viimeistelyn jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enne ! Ja hei mulla näitä roskatuunauksia riittää :)

      Pöytä on jo itseasiassa viimeistelty ja ensi viikolla se pääsee uuteen kotiin kaunistamaan vanhan talon keittiötä!! Laitoin pöytälevyn alle kulmalistat ja jiirien sahaaminen oli yhtä tympeätä kuin aina ennenkin...no akryylimassa pelasti tilanteen ;)Pöytä pääsee kohta uusiin kuviin ja tunnelmiin!Oon aika täpinöissäni täällä!!!

      Poista
  25. Vaikka oli kuinka pieni pöytä niin hienohan tuo on!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)