sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Suhua siellä,suhua täällä

Suhu maalaaminen on sitten helppoa.Jos pitäytyy pienemmissä tavaroissa.
Kun lähtee huonekaluja suhauttelemaan, helppous ei olekaan nin itsestään selvää.Valumia saa aikaan mutta jälkeä tulee nopeasti ja työt kuivaa myös sutjakkaasti.Suhumaaleissakin näkyy olevan eroja eikä hinta aina takaa laatua.Halvoistakin löytyy kelpo tavaraa ja toisinpäin.
Muistutan vielä että ympäristö kannattaa suojata hyvin.Pyörivä jakkara maalaus-alustana on tosi kätevä.




Tällaisa tuolin raatoja on meillä useampia.Mitään suuria hiomisia en tehnyt, istuinosalle näytin vähän konetta.Suhua meni yllättävän vähän, ei edes koko purkkia.Tietysti toinen kerros ei tekisi pahaa mutta välttää noinkin.








Tähti teema jatkuu vaikka tuosta tuolista tuli kyllä vähän Che Guevara vaikutteinen...

Löysin kätköistäni laatikollisen vanhan ajan dc-fixiä.Näistä tulee tähtiä joka lähtöön.


Dialux tarrakuultopaperi.Toimii kuin dc-fix.Yhden paketin hinta 1,35. Markoissa.
 Kyllä ennen asiat oli toisin. Värejä on valita asti.




Miekkonen oli käynyt erään suurkeittiön poistomyynnissä.Otin kuormasta itselleni mm. tämän vaatimattoman kokoisen pänikän. Käyttötarkoitusta en ole vielä keksinyt vaan ristin kuitenkin liimasin kylkeen.





Lamppu vaihtoi väriä.




Kuten myös kynttilänjalat ja maljakko.


 




22 kommenttia:

  1. Pahoin pelkään, että ennenkuin sun konkkausloma loppuu, koko talo on suhuteltu uuteen kuosiin :)

    Ja vähän ihmettelin sun tekstiä "istuin osalle näytin vähän konetta", koska luin vahingossa, että siinä luki "istuin oksalle ja näytin vähän konetta" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Korjasin istuin osan yhdyssanaksi. En pääse vielä oksalle ylimmälle.

      Jos olis semmosta helvetin leveätä maalarinteippiä niin voisin suhauttaa tuon apukeittiön oven.Tietysti voisi käyttää jotain lainapressu-tyyppistä ratkaisua...

      Poista
  2. Suhumaali on tosi kätevää, kokemusta on. Tosin olen huomannut sen, että kulutusta suhumaalatut pinnat eivät kestä, eikä mitään naarmuja.
    Kauniita ovat nuo kyntilänjalat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kestä suurempaa kulutusta ja kromisuhu ei ainakaan pesua.
      Tuolle tuolille nyt on ihan sama , kestääkö vai ei.Palautan sen varmaan autotalliin automekaanikon apupojaksi takaisin.

      Kynttilän jaloista tuli kauniit,olivat ennestään beigeä jotain "posliinia".

      Poista
  3. Ihania tuunauksia suhustellen! :)
    Pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos muru :)

      Ei nämä ny niin kummosia,kunhan jotain piti saada tehdä :)
      Lamppukuvassa muuten näkyvät kylppäriin tulevat laatat :)

      Poista
  5. Upeita värimuutoksia olet tehtaillut! Tuo punainen tuoli on kyllä tosi pirteä!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisella värillä on joku kumma vetovoima muhun, aina silloin tällöin on pakko saada jotain punaista :)

      Aurinkoista huhtikuuta sinnekin :)

      Poista
  6. Kaikkea ihanaa taas täällä!<3 ihanan punaisen purnukankin bongasin keittiöstä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raitapurkki sai kaveriksi toffee purkin ettei olisi niin yksinäinen olo :)

      Poista
  7. Ihania! Kyllä suhu tekee ihmeitä! Suhutatko ihan sisällä vai onko sulla suhupaikka erikseen? Mitä suhu oot käyttänyt, jos kokeilisi jotain suhuttaa? Niin ja samat sanat siitä kirjasta. Mulla on sama kirja, mutta kovakantisena ja vähän erillainen? halpakopio siis se voittokirja. Mukavata suhupäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autotallissa suhauttelen,muut maalaukset teen sisällä lämpimässä.Kesällä voi ulkona suhautella jos ei tuule.
      Mastonin maalia olen käyttänyt ja myös halpiskaupan halpaa maalia.Autotarvike-osastolta löytyy laatumaaleja :)

      Poista
  8. Tuo punainen tuoli on kyllä niin ihana, että jos se joskus mystisesti katoaa teiltä, niin kannattaa tulla ensimmäiseksi etsimään meiltä ;D

    Kun tapetoin viime viikolla tuon eteisaulan, niin mietin että siihen seinän eteen passaisi just tuommoinen tuoli :)

    VastaaPoista
  9. Siellä maalla teillä varmasti on tuommosia tuoleja.Puuilosta haet halpaa suhua ja sulla on punainen tuoli :)
    Kieltämättä teille tuo kyllä passaisi paremmin kuin meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla onneksi yksi pinnatuoli jo jemmassa. Se on appiukolla kunnostettavana, kun yksi jalka lenkkasi.
      Kunhan sen saan kotia asti, niin pitää sitten katsoa minkä värinen siitä tulee. Alunperin oli tarkoitus laittaa se pojan huoneeseen, mutta taidan haluta sen alakertaa enempi näkysälle :)

      Poista
    2. Mullakin on näitä keskeneräisiä tuoli-rojekteja... yksi pinnatuoli odottaa liimausta ja mustaa maalia ja juuri kannoin entringistä yhden puutuolin lisää :) Mihin näitä tungetaan...?

      Poista
  10. Vastavierailulla :) Kivalta näyttää ja hauskoja suhutteluja oot saanut aikaan. Ihan tässä meinaa inspistä pukata... ;)

    VastaaPoista
  11. Suhu antaa kummasti jatkoaikaa jo hylätyille tavaroile.Nuokin kaikki kaivoin kaapin perältä.
    Kiva kun tulit :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)