perjantai 13. syyskuuta 2013

Kukkona tunkiolla,pallovalojen vartijana.



Elämää suurempien ongelmien kanssa painiessa tulee välillä tarve tehdä jotain jonnin joutavaa.
Askartelin pallovalot itselle mieluisiin sävyihin.Voisihan sitä ihminen aikansa paremminkin käyttää kuin uittamalla sormiaan tapettiliisterissä mutta menköön taikinaterapiasta.Kuin Alibullenin neideillä konsanaan.


Palloja vahtimaan saapui savikukko.Hän on oikein hyvätapainen,ei huutele eikä soimaa.Tappelussa lienee ollut kärsityistä kolhuista päätellen vaan kukapa tässä ei olisi vähän ottanut siipeensä.








         Pallovalojen väreiksi valikoituivat turkoosi,musta ja kupari.Turkoosia narua oli jostain siunaantunut valmiiksi.Kupariset syntyivät juuttinarusta ja suhusta.Mustat tulivat valkoisesta kotinarusta niinikään suhun avulla.




                                      Ihan harrastelija kuvaajan unelma yrittää kuvata pimeässä näitä palleroita...



     Ja ostosvinkki värikkäitä kynttilöitä havitteleville.Tigerista saa irtotavarana ostettua sen värisiä kuin mieli tekee.0,50 e kpl.Aika makee tuli mun kyntteliköstä.Eikä muuten ole yhtään ruma ;)



             EDITinä päivänvalo kuva, ei kylläkään taida olla yhtään parempi...Joskus tää ei vaan onnistu.





52 kommenttia:

  1. Kukosta pallovalojen vartijana tuli tällä päivämäärällä mun suosikki :)
    Vähän se on pöllämystyneen näköinen (ehkä sen tappelun jäljiltä), mutta korea kuin mikä. Ja hillitympi kuin kynttilät.

    Samasta aiheesta itsekin taannoin kirjoittelin. Jonninjoutava askartelu on hyvästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu muistan sun tuikkuaskartelut joista minäkin varoittelin et pasahtavat silmille.

      Ja joka päivä ajattelen kirjoittaa sulle.Vielä kuitenkin ajatuksen asteella.Vaan kyllä ne kyyhkyt kohta lentää ;)

      Poista
    2. Annetaan kyyhkyille se aika, minkä ne tarvii. Ja kauhee matkakin toi on, joten ei se ihan hetkessä käy sekään. Mutta kuten sanottua, täällä ollaan, eikä muuks muututa. (Ja mitä enemmän katon tota kukkoa, sitä enemmän siihen ihastun. Se näyttää niin pöhköltä :))

      Poista
  2. Saman sarjan musta-valkoisen kana vai onks tuo nyt kukko kotiutui mulle alkuviikosta kirpparilta,tai oletan sen ainakin olevan samaa sarjaa kun tolla munkin tyypillä on sydän tossa kyljessään:) Ja kuten huomaat,mullon biologia,varsinkin kana&kukkotiede aikas hyvin hanskassa;D Vitsin makiat pallerot oot väsäilly,saisinkohan idean ehkä jopa kopsattua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparilta tämäkin lintu meille lennähti.Ja hyppyytti mua ovelta takaisin kassalle kun oli liimannut hälyyttimen persuuksiinsa :/

      Palleron tekoon vain.Kaikista haasteellisisnta oli löytää tuo valosarja.Enkä sitä kaupoista onnistunutkaan löytämään,entisestä kiskoin jotkut kuurankukat irti.. :)

      Poista
  3. Siis miten ihmeessä tollaset valopallot tehdään ite?? Tosi hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallovalojen teko-ohjeita taitaa olla yhtä monta kuin tekijääkin.Minä tein näin:
      -puhalletaan ilmapallo halutun valopallon kokoiseksi tai ehkä himpun pienemmäksi
      -pyöritetään ympärille periaatteessa mitä vain narua
      -liisteröidään tapetiliisterillä
      -annetaan kuivua yön yli
      -puhkaistaan ilmapallo ja poistetaan se sisältä
      -spray maalataan pallot halutessa
      -tavallisen KUUMENEMATTOMAN valosarjan lamput työnnetään sisälle

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Jos vaikka joskus kokeilis!

      Poista
  4. Askartelupaskartelu jos mikä on terapeuttista. Itse ainakin huomaan näperrellessäni jupisevan jopa ääneen kaiken maailman asioita. Pitäisköhän ne pehmusteet kuitenkin hommata tonne valkoiseen huoneeseen... ;)
    Kiva kukko ja eri hienot boltsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää ettei se ole aina ihan lasten kuultavaa kun minä remppaan tai väkerrän jotain.. :)
      Valkoinen,pehmustettu huone voisi tosiaan olla tarpeellinen...hmmm...

      Kukko oli aamulla ihan hiljaa.Ei päästänyt ääntäkään.Heräsin silti kuuden jälkeeen...

      Poista
  5. Älyttömän hienot pallovalot! Ostaisin jos tuollaisia jossain olisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,tarjolla näkyy kyllä olevan nykyisin ihan mahdottomasti tätä valosarja-systeemiä mutta itse kun tekee niin saa just semmosen ku haluaa.tai sattuu tulemaan :)

      Poista
  6. Ihanan värikäs kynttelikkö! Juuri sopiva tähän vuodenaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kans ihastuin tuollaiseen värikkääseen kynttelikköön kun jossain sellaisen näin.Ja Tigeristä viimein löytyi kynttilät.Tähän asti olin löytänyt vain paketteja eri värisiä kynttilöitä...

      Poista
  7. Miks mulla on tunne, että joku just potkas mua nilkkaan :D ja tökkäs sormella kaupan päälle :)

    Ei ole ei, mutta kukko on komia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Hei eihän käyny kipiää??? Ihan pikkusen vaan pukkasin... ;)

      Tämä onkin komia ja hyvätapainen uros,siinä nökötti sängyn laidalla koko yön ihan visusti :)

      Poista
    2. Eeeeei....mutta mää ja mun suuri suuni :| - vai vikkelät kädet, toinen ei tiedä mitä toinen tekee tjn.... :)

      Poista
  8. Hei, mukava uusi blogi taas luettavaksi ja kiva kun liityit lukijaksi :)ihanat pallovalot!!

    VastaaPoista
  9. Hei, mukava uusi blogi taas luettavaksi ja kiva kun liityit lukijaksi :)ihanat pallovalot!!

    VastaaPoista
  10. Hienot palleroiset teitkin! Meilläkin palaa mun tekemät narupallovalot ihan yötäpäivää tuossa ala-ja yläkerran portaikossa. Nyt on jo niin pimeetäkin aamuisin/iltaisin, että lapset tarvii pisuvaloja jos yöllä hätä yllättääpi :)
    Ihana makkari<3 mä ainakin tykkään väreistä!
    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne Helille laitoinkin teko-ohjetta.Vähän eri systeemillä menin kuin sinä mutta lopputulos taitaa olla sama :)Kyl meillä on kommeet valot ja ihan ite tehyt :D

      Viikonloppuja ja sullahan alkaa loma!

      Poista
    2. Hah,sori ei sulla alakaan loma,katsoin vain äkkiä avatarta ja luulin sua Punaiseksi :)

      Poista
  11. Nuo palloset on mahtavat! Uskaltaisikohan sitä jo tänä vuonna polttaa pitkiä kynttilöitä, mä olen kuolannut noita Tigerin läpivärjättyjä kynttilöitä turkoosin ja keltaisen sävyissä. Tahtoo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli ihanat värit niissä kynttilöissä!!Vaikea oli valita viisi.Hölmö en ottanut enempää,pihi kun olen :)
      En raski näitä kyllä polttaa...

      Poista
  12. Tulipas hienot valot! Ihan alkoi mieli askarrella itsekin, vaikka olis tässä monta muutakin hommaa...
    Ja voi miten komea kukko! Mä muistan, että äidillä oli joskus ihan samanmoiset pienet, roikkuvat korvikset. Missähän ne on - pitääpä kysellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra!

      Pallot syntyy kyllä helposti ja siinä muun remppailun ohessa kun liimoja ja maaleja joutuu kuivattelemaan :)
      Mulla oli aikoinaan saman sävyiset riippuvat papukaijakorvikset :D

      Poista
  13. Ihana aamun piristys: kukko lennätti suoraan lapsuuteen 70-luvulle! Meillä oli sama kukko, taitaa olla porukoilla vieläkin. Kukkopillikokelman kyljessä.

    Kynttilävinkki on loistava! Porvoosta saa Jokikadun Kynttiläkammarista yksittäin melkein mitä vain kynttilöitä, mutta ei aivan Tigerin hinnoissa. Täytyykin piipahtaa Tigerissä...

    Hyvää viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tigerin läpivärjätyt kynttilät oli minusta tosi halpoja.Ole sinä viisaampi ja ota heti kerralla enemmän.Tai jos asut likellä Tigeriä niin eihän sulla olekaan siten hätää.Mulla sinne on 200 km matkaa... :)

      Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Valoista tuli hienot!
    Ja tuo kukko ON ihana...ja onneksi hyvätapainen, ettei herätä teitä kuudenaikaan aamulla...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina!
      Ei herättänyt kukko vaan muuten on tässä tullut vähän nukuttua huonosti ja heräsin tänäkin aamuna kuuden jälkeen :/

      Poista
  15. Toi kynttilä ja kukko tuovat oikein ihanaa tuulta tullessaan. Mä rakastan värejä. Kun kyllästyt kukkoon, voin antaa sille rakastavan kodin ;) Meillä on jo kukko joka kiekuu pitkin päivä :D Kivat valopallot. Mä tein keväällä samalla tyylillä kuin sä valopallot, paperinarusta pari isoa palloa ja niiden sisään koko LED-valosarjan tungin, ei niistäkän hullummat tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä olikin hyvä tieto :D Että kukot joihin on tympäännytty, voidaan sijoittaa jonnekin muualle.. Mun kotona on kans kukkoja,äidin sanojen mukaan toinen on hullu =D
      Minä taasen olen nyt varovasti lisäämässä värejä elämääni.Vaikuttas ihan hyvältä ratkaisulta :)

      Hei hyvä idea tuo sun maxi-valopallo! Voisi kokeilla sitäkin jos ei muuta tässä keksi :)

      Poista
  16. Tosi kivat valopallot ja tuo teidän makkari on niin jees. Kuvista välittyy sellainen iloinen, rempseä tunnelma mutta kuitenkin sellainen sopiva makkarin hämy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jane!

      Mun tekisi mieli sanoa että ne väittää et mikään ei valehtele niinkuin valokuva.. :)Mutta jospa sitä iloista, rempseää tunnelmaa tosiaan olisikin tässä huoneessa ainakin :)

      Poista
  17. Niin kivalle näyttää teidän makkari nyt! Kivasti tulee väripilkut esille mustaa seinää vasten. :)
    Pallovalot on tosi hienot, ja vielä kivemmaksi ne tekee se että ne on ihan itse tehty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kans tuo musta seinä on niin mainio kun kaikki näyttää sitä vasten niin erilaiselta ja paremmalta :)

      Ja juu, home made on aina parempi kuin made in china :)

      Poista
  18. On tosiaan makeet, ihania väriläikkiä sisustuksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Jotenkin on alkanut kaipaamaan tätä väriä ympärille.Jos tälleen varovasti alottaisi :)

      Poista
  19. On tosiaan makeet, ihania väriläikkiä sisustuksessa!

    VastaaPoista
  20. voi että nuo pallovalot on huiput ! hmmm saiskohan sitä aikaseksi... käyköhän siihen erikeepperi?
    ja mikä kukko ! wau mikä uros ! ottasin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka!
      Käy erikeepperi mutta sitä kannattaa varmaan vähän lantrata vedellä.Mulla loppui liisteri viimeisen pallon kohalla ja laitoin siihen erikeepperiä.Kuivuttuaankin se näkyi valkoisena kun laitoin aika runsaasti.Tai sitten mä vaan laitoin liikaa.Mutta sä voit ostaa sellasta tapettiliisteriä jota tehdään jauheesta veteen sekoittamalla.voit tehä haluamasi määrän ja se ei ole kallista :)Tokmannilta löysin semmosta.

      Tää on ny mun kukko Riikka että metsästetään sulle oma :D

      Poista
  21. Hienot pallovalot! Näin jossain samantyyliset vasta ja mietin, pitäiskö itekin väsätä :)Ja nuo kynttilät ois kans kivoja, harmi kun se Tiger ei tästä pitäjästä löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Väsää vaan, ne oli yllättävän helpot tehdä :)
      Sanopa elä muuta,harmillisen pitkä matka on tuonne lähimpään Tigeriin :/

      Poista
  22. Hienoja väripilkkuja makkarissa :)

    VastaaPoista
  23. Hienot on valot ja tosi ihanan väriset! Hyvä yhdistelmä mustan seinän kanssa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina!
      Mustan seinän kanssa tuntuu kaikki sopivan yhteen ja näytävän paremmalta kuin ennen :)

      Poista
  24. Makeet pallovalot, tahtoo! Kiitos siis myös ohjeesta, olin sen autuaasti jo unohtanut. Kynttelikkökin on kiva!

    VastaaPoista
  25. Hienot tuli sinun pallovaloista! Liisteriä käytin minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jii!

      Liisterillä tein tuon makkarin kattovalaisimenkin :)

      Poista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)