sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Liitutaulu



Tuunailin joululahjaksi aikuiselle tytölleni liitutaulun.Siitä tuli niin kiva että joulun jälkeen piti hakea prisman alelaarista itsellekin tuo taulu ja tuunailun jälkeen se on entistä ehompi.Taulu pitäisi kiinnittää takana näkyvään hormiin mutta ei taida multa onnistua.Tai mikäänhän ei ole mahdotonta meikäläiselle :) mutta parempi jos miesväki sen tuohon asentaa.




Eli tästä lähdettiin liikkeelle.Mansikat ja vadelmat ei oikein passaa meidän sisustukseen muuta kuin lautasella joten jotain piti tehdä.




Siihenpä voi nyt sitten raapustella ilmoitusluontoisia asioita perheelle :)


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulukukkia

  Muutamia kuvia niistä useista asetelmista joita tein itselle ja lahjaksi tänä jouluna.
 Vihreä sammal on minusta todella kaunis varsinkin tuossa maljakossa eikä kaipaa mitään muita koristeita kuin jouluisen rusetin :) Rakastan itse hyasintin tuoksua.





  

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Piikkilankasydän


Kolmannen adventin kunniaksi askartelin piikkilankasydämen.Isä kuskasi minulle pyynnöstä  ruosteista piikkilankaa.Ihmetteli,mitä kummaa sinä tällä teet ? :) No,tuollainen siitä sitten tuli.




Työkaveri tilasi minulta keittiönaulakon.Joku saanee sitten tällaisen joululahjaksi :)




Omat joululahja hommat on vielä hiukan vaiheessa mutta eivätköhän valmistu vielä ennen aattoa.Kaupoissa kiertely on tällaiselle epäsosiaaliselle,yksin viihtyvälle ihmiselle yhtä tuskaa näinä päivinä.Ne muutamat aikuiset, jotka minulta lahjan saavat,tulevat kyllä sitten saamaan näitä DIY- juttuja :). Valitettavasti.



torstai 13. joulukuuta 2012

Keittiö

Meidän pikkukaupungin ainut kierrätyskeskus sijaitsee ihan työpaikkani vieressä.Sielläpä sitä sitten tulee poikkettua melkein joka päivä kotiin lähdettäessä :) Vakiasiakas saa jo alennusta :)
Kesällä löysin sieltä tämän hyllykön.Tätä tavaraahan Suomessa riittää; kellastunutta mänty kalustetta.
Näin kuitenkin tässä heti mahdollisuuden.


 





Meidän keittiössä ei ole yhtään kokonaista tyhjää seinää joten jouduin laittamaan hyllykön vähän huonoon paikkaan,ei pääse tässä esille.Maalaus tehtiin pariin kertaan ja vetimet vaihdettiin.Lisäsin myös lautashyllyyn tukipuun. Oikein siitä tuli nätti :) En nyt muista millä maalilla tämän maalasin,joku kalustemaalipa se tieten oli.Niissä on hurjasti eroja ja moniin olen pettynyt ja suurinpiirtein hermoni menettänyt maalatessa.Kiinnostaisikin kuulla, mikä kalustemaali on mahdollisten lukijoitten suosiossa?

Tänään vietetäänkin pikku tytön kanssa kotipäivää.Vesirokko tuli onneksi nyt eikä jouluna niinkuin jo pelkäsin.Rakkuloita alkaa olla jo ihan kiitettävästi.Toivottavasti selviämme ilman jälkitauteja.Lapsukainen on ihan pirteä ja jaksaa leikkiä prinsessa leikkejä kuumeesta huolimatta :)





tiistai 11. joulukuuta 2012

Kotikuvia ja löytöjä

 Takkaan tuli,pellettilämmitys temppuilee.Jälleen kerran.Ruostunut köynnöskehikko löytö kierrätyskeskuksesta,pojat möi parilla eurolla. "on niin ruosteinen" :)

 Nojatuoli siirretty takaisin omalle paikalleen stailauskuvien jälkeen.Tämä on meidän uusin tulokas,kirpparilöytö.On muuten tv-tuoli vaikka ei heti uskoisi.

 Kaksi tällaista tuikkua kierrätyksestä.

 Ja edelleen kierrätyksestä kynttilänjalka.

 Nämä kynttilänjalat askartelin vanhan rikkinäisen sohvapöydän jaloista.Kromisuihketta pintaan ja pienet lautaset päälle.

Olohuoneen peräseinää ja rakkaimpien kuvat <3. "Ristikkoikkuna" rakenneltu vanhasta keittiön kaapinovesta.





sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Olohuone

Uusimmassa Talo&Koti- ledessä oli taasen minua kiinnostava kuvakilpailu.Lukijakilpailun aiheena oli tällä kertaa oleskelunurkkaus.Kuvauspäivänä sattui olemaan aurinkoinen pakkaspäivä ja sainkin pimeästä olohuoneestamme muutaman mukavan otoksen.Viihtyvyydestä voidaan sitten olla monta mieltä; toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä :)
Tässä kuitenkin nuo kuvat jotka kisaan lähetin.Löytyykö ketään joka viihtyisi tuolla ? :)







lauantai 8. joulukuuta 2012

Kommentointi

Kommentoinnin sanavahvistus poistettu.Kiitos Niina ! :)





Lauantaiaamun pakkastunnelmissa kauppaan ja piparin leivontaan :)



perjantai 7. joulukuuta 2012

Kurkkupurkki


Kuopion ikea tarkistettu ja paljon ei sieltä mukaani lähtenyt.Löysin kuitenkin askartelutarvikkeita joilla koristelin kurkkupurkin.Sisään sujautettiin merisuolaa ja niinikään ikean kynttilä.Valkoiset kahvikupit nappasin myös mukaani.

PS. Oli muuten muutama muukin immeinen eksynyt sinne tänään...jonkin verran tungosta :)

Iltaa kohti syntyi vielä muutama lisää :)



torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää!







Hyvää itsenäisyyspäivää!

Nämä kynttilänjalat löytyivät kierrätyksestä.Toinen oli hapettunut vihreäksi,toinen oli kullan värinen.Sitten vain pensseli lakkamaali purkkiin ja uusi asu on valmis.Ensin ajattelin kuluttaa koristeellisempaa jalkaa hieman mutta tumma pohja kuultaa mukavasti läpi ilmankin.Takana asetelmassa koivun oksia joita sprayattu valkoisella ja kromilla.
Aamupäiväni vietin tapettihommissa,anopin seinä kaipasi uutta pintaa.Olikin sitten hieman haastavampi tapaus,olivat ostaneet kuviollista tapettia ja kohdistaminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista.No hieno siitä kuitenkin tuli.Ja anoppi on tyytyväinen :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Keittiönaulakoita ja tuunauksia

                                 
                     
                               Tuli väänneltyä myös muita ruokailuvälineitä :)

                           
                       Metallimaalia pintaan niin vanhakin lusikka nuortuu :)

                                     
 
                    Kromisprayta on tullut myös suhautettua.Puiset kynttilän-
                    jalat lähtivät mukaan kierrätyskeskuksesta ja olivat ikävän siniset.
                    Sininen ei todellakaan lempivärejäni.Teeastiasto saatu
                    palkinnoksi sisustuslehteen lähetetystä valokuvasta.

                   Pöydästä tarinaa ja kuvia myöhemmin :)

Kivikynttilät ja tuikkuteline



                           KIVI   TULI  VANHA
            PUU     RAUTA
         VALKOINEN    HARMAA
      RUSKEA  MUSTA    




              Tervetuloa mukaan seuraamaan blogiani joka kertoo etupäässä kodistani,
 sisustamisesta, tuunaamisesta ja kaikenlaisesta näpräämisestä :) Jos etsit
 pelkistettyä, valkoista, modernia sisustamista,olet väärässä osoitteessa.
Et löydä myöskään värikästä retroa etkä   
                kalliita design huonekaluja.

             Löydät tuunausvinkkejä,itse tehtyä,kirpparilöytöjä.
                   Löydät kuvia ja ideoita.
                         Löydät jotain mitä en vielä itsekään tiedä :)

              
    
                          
                          
     Tämä kierrätysmateriaaleista tekemäni tuikkuteline tuokoon 
lämpöä tähän kylmään päivään ( -26,4 ) Tein ensimmäisen 
 lampetin työpaikan käkikello arpajaisiin ja siitä se ajatus
 sitten lähti.Monet halusivat samanlaisen itselleen ja lusikkaa
 vääntyi aika monta :)