Kirppistely onkin harvoja meidän perheen yhteisiä harrastuksia veneilyn ja caravaanailun ohella.
Eilen sitten piti meijän kirpillä käydä kun isäkin sattui olemaan kotosalla.Myös kierrätyskeskus tarkistettiin ja hyviä löytöjä tehtiin.
Ensin muutama löytö jotka eivät kuitenkaan lähteneet mukaani.
Maalaisromanttiseen kotiin olisi ollut vaaka ja vähän isompaa mallia.Muistan kun lapsena harvoin pääsi Helvin kauppaan isän mukaan niin siellä oli tuollainen. Hinta 80 e.
Vaakan ostajaa olisi voinut miellyttää myös nämä tuolit joita oli 2 kpl. Oli ne kyllä minustakin kivat,olisin voinut melkein ostaa ja maalata valkoiseksi.Terassilla sitten olisin istuskellut rinsessan kanssa ja siemaillut muumi limpparia.Hinta 35 e/ kpl.
Kierrätyksessä retrovalaisin 12 e. Kruunukytkentä?
Sitten nähdään kotiin kannetut tavarat.Pari peittoa ja mitä ihmettä,turkoosi ja keltakukkainen??
Alimmaisena ihana tikattu parisängyn peitto josta tuli ihan valkoinen 95 asteen pesussa.Nippa nappa mahtui 7 kg koneeseen. Pääsen eroon tuosta satiinisesta peitosta johon tarttuu korppukantapäät kiinni.
Nämä kolme peittoa maksoivat yhteensä 1,50 e kierrätyksessä.
Eurolla paketti tauluja.Ensin suunnittelin maalaavani jollain hillitymmällä värillä muta nämähän onkin kivoja.
Pienempi retrovalaisin lähti mukaan 5 e hintaan.
Neuleliivi herkullisilla väreillä.Niin, taas värejä?? 1,50 e.
Kesäksi paituli 1,50 e.
Ruokailuvälineteline ja tomaattien kasvatuspänikät. Arabian ja Hemtexin lautasia.
Lukemista. Kirja vanhoista lehdistä on mielenkinntoinen, joka vuodelta on oma sivu.Ensin ajattelin käyttää lehtiä tuunauksiin vaan eihän noita raaski.Pitää ainakin lukea ne ensin.
Pyykkikoriksi rottinkia ja laukku joka nielee kaiken mahdollisen.Tuonne mahtuu
pieni akkukonekin :)
Löysin vielä etsimäni eli pystynaulakon josta tuli katuvalot olkkariin.Meillä kun ei täällä korvessa semmosia ole niin tein ite.
Ahdistin lampun nurkkaan, on meno rinsessalla joskus niin villiä että siinä saattaa katuvalot kaatuilla. Nurkassa näkyy myös johtojemma.Kissa on melkein purrut nämäkin poikki.
Ensi viikoksi luvataan lämmintä.Jes!! Terassi on muuttunut talven aikana kaatopaikaksi kun ovesta on sinne työnnetty kaikki vanhoista laminaateista lähtien.Siivottavaa olisi ja mielessä on myös idiksiä terassin ja muunkin pihan kunnostamista.Jos kuitenkin vielä ensi viikko nautitaan siitä mahdollisesta lämmöstä ja toukokuu kun armollisesti saapuu niin voisi pistää hösseliksi :) Vai mitä ? :)
Hienoja löytöjä! :) Meinasitko sisustus-vintage-antiikki-keräly -messuilla käydä? Itse kävin tänään ja olihan paikka täynnä kaikkea ihanaa :)Pari löytöäkin tuli hamstrattua.
VastaaPoistaKiitti vaan vinkistä,jos vaan ehdin niin pitää käydä.
PoistaKivoja löytöjä!
VastaaPoistaTuo vaakakin oli kaunis, mutta aika kallis?
Makee katuvalo. Kiva, että saat miehesi mukaan kirppuilemaan, minä en saa omaani millään...
Minun mies on kyllä innokas kirpparikävijä ja tinkii vielä hinnoista jos vaan mahdollista.Eihän ne kaikki osaa siellä asioida,naisihmisetkään :)Esim. äitini ei varmasti lähde kirpparille :)
PoistaJestas mikä tavarakavalkaadi :). Paituli ja pikkuretrovalaisin oli mun suosikit.
VastaaPoistaTarttis varmaan itekin käydä kirpillä :D, Tosin myymässä, eikä ostamassa..
Eikä tässä ollut edes kaikki.Taika-kynttilät lähti vielä ja rinsessalle erinäistä sälää.
PoistaPitihän mun kompensoida kolmen viikon paussi jotenkin.
Myymään pitäisi munkin mennä.
Hienoja löytöjä!!
VastaaPoistaVaaka olisi kelvannut minulle, mutta aikas arvokas oli...:)
Vaaka oli komea, isompi mitä olen muita nähnyt blogeissa. Hinnasta en osaa sanoa mitään.
PoistaNo hyvänen aika, hyviä löytyöjä. Vaakakin on kyllä aika herkku, mutta aikamoinen hinta sillä mielestäni oli ollakseen kierrätyskeskuksen tai muun kirppiksen hyllyllä. Antiikkikaupan hinta, höh.
VastaaPoistaVaaka oli kirpparilla jossa myydään myös huonekaluja ja muuta tavaraa.En tiedä mitä noista yleensä pyydetään.
PoistaHyviä oli löydöt kyllä :)
Aika montaa samaa tavaraa minäkin hypistelin viime viikonloppuna :)
VastaaPoistaTuosta vaa´asta vinkkasin kaverillekin, kun se tuollaista etsi, mutta hän oli kerinnyt tilata tuollaisen toiselta puolelta Suomea. Arvaappa harmittiko kaveria? :D
Ja noita tauluja katsoin myös, kun kerran halvalla ois saanu. Mutta jätin kuitenkin ostamatta.
Jaa no harmitti varmaan.Luulisi tuon menevän aika pian.
PoistaJa minä otin kaksi pakettia kun halavalla sain :D Ajattelin kyllä osasta tehdä omia huoneentauluja,halpoja pohjia ovat.
Oooh mitä löytöjä!<3 Musta vaaka oli tosi halpa, oon ymmärtäny että niistä pyydetään useita satasia..siis 200-300e nyt ainakin!?
VastaaPoistaKeltsu täkki ja lautaset sai mut huokailemaan <3 Mulla on joku fetissi nyt noihin vanhoihin täkkeihin,tahtoisin niitä monta eriväristä!
Kivoja löytöjä kaikki! <3
Mukavaa viikonloppua!
Niin en tosiaan tiedä noitten vaakojen hintoja.Siitäpä saa joku komian vehkeen sitten ilmeisesti halvalla,mulla ei ole yhtään tilaa,olisihan tuollainen aika metka ilmestys :)
PoistaOletkos Niina tutustunut tähän http://melukylantalo.blogspot.fi/
Pääset lisää huokailemaan :)
Kivaa viikonloppua sinnekin!
Voi oon...<3 se täkkikokoelma.. Oon niiin kade!:) hyvällä tavalla siis!:)
PoistaIhanat tavarat! Vaaka olis lähtenyt mun matkaan myös, jossain oli just hintaan 275€!!! Yli satasen menee huutiksessakin......
VastaaPoistaNo kyllä se sitten tosiaan oli halpa puntari :) Pitikö se hakea ja kaupata eteenpäin... :)
PoistaHuisin hienot löydöt ja hyvään hintaan! Noita tauluja katselin itsekin, muttei hinta kyllä ihan noin sopuisa ollut!
VastaaPoistaTaulut oli kyllä melkein ilmaisia ja pohjina ajattelin osan käyttää omiin väkerryksiin.
PoistaNappilöytöjä teit! En ole meiltäpäin bongannut yhtään vaakaa..
VastaaPoistaKiitos! Eka kerran minäkin näillä kulmilla vaakan näin myynnissä.Singeriä kyllä piisaa :)
PoistaKivoja löytöjä! Keltanen täkki on aivan ihana, samoin tuo pallolamppu! ♥
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTuommosen painavan täkin alle on mukava mennä päikkäreille,ihan eri luokkaa kuin liru fleecepeitto.
lamppu vetosi kans muhun vaikka pikkusen kalliina sitä pidin.
oijoijoi mitä löytöjä ! mahtis saalis :) kallis vaaka ...
VastaaPoistaKolmen viikon kirpparitauon jälkeen lähti aika iso saalis mukaan :)
PoistaMinullekin vaaka olisi ollut kallis koska en niin hirveesti tuollaisten perään ole ja en osaa oikein sisustaa tavaroilla joilla ei ole merkitystä.Ikkunanpokatkin on hiinä ja hiinä :)
Ihana: Kirpillä piti käydä ;)
VastaaPoistaMahtavia löytöjä, ja kaikkea kivaa olet tehnyt näiden muutaman viikon aikana, kun olen ollut poissa blogimaailmasta. Pitää sitä munkin varmasti nyt lähteä viikolla kirppiksille kiertämään; sieltä saa aina niin hyvän mielen - - pienikin sen tietää ;)
Hei Hilja Maaria!
PoistaSulla varmaan kiirettä pukkaa sen uuden yrityksesi kanssa :)Kiva kun kuitenkin joskus ehdit moikkailemaan!
Kirppikseltä saa tosiaan hyvän mielen ja meidän rinsessa tosiaan osaa kierrättämisen taidon :) Osaa jo etsiä ja penkoa sujuvasti ja tekeekin aina hyviä löytöjä.
Mäkin pyörittelin tuota vaakaa kirpparilla (en kyllä hinnan vuoksi, se oli passeli, varsinkin kun olisi ilman postareita saanut kotiin...), mutta keskiosa oli väärinpäin ;=)
VastaaPoistaNo, jatketaan etsimistä. Vaalassa muuten oli kerran "se oikeansuuntainen", lasi kylläkin rikki, hintaan 60 eur. Jätin kuitenkin sinne, koska lasiosaa on hankala uusia.
Kiva idea tuo "katuvalo"!!!
Tuo vaaka onkin vähän erikoisen näköinen minustakin :) Harvoin tai siis oikeastaan koskaan en ole meidän kirpillä vaakaa nähnyt.
PoistaKatuvalo kaipaisi vähän kirkkaampaa lamppua :)
Aiiii, tuo vaaka! Etsin parhaillaan sekä vanhaa vaakaa että kyläkaupan kahvimyllyä tupaan.
VastaaPoistaKäydä kirpillä ;D Miten mä luulen, että tämä jää soimaan päähän jatkossa!
Sulla on tänne vähän turhan pitkä matka kirpillä käymään :)
PoistaJospa kaipaamasi tavarat vielä löytyvät.Sulla on kyllä muita aarteita niin paljon että niiden parissa vierähtää tovi jos toinenkin :)
Mun blogissa ois sulle jotain pientä kivaa :)
VastaaPoistaOlikin ihanaa pientä kivaa.Kiitos Riikka !
PoistaOnpahan löytöjä! Mikä noiden retrovalaisinten valmistaja on?
VastaaPoistaLautasetkin näyttää niiiin kivoilta! Olis kiva nähdä, miten teillä katetaan pöytä! Laitatko eriparisia juttuja?
Kirpparikeiju
Tuosta isommasta en osaa sanoa,omassani lukee e.s horn.
PoistaTodellakin katetaan eriparisilla :) kahvikuppina meillä on ikean ruskeita ja valkoisia kuppeja ja esim. nuo alimmaisena olevat lauatset ajattelin niille aseteiksi. Päällä olevat arabian lautaset saa luvan toimia keksi- ja pullavatina :)
Ruokalautasina meillä on kirpparilta kerättyjä erilaisia valkoisia lautasia ja suurkeittiön poistomyynnistä arabian lautasia, nekin valkoisia.