torstai 5. joulukuuta 2013

Peräkamarin kalustaminen



Keskikerroksen peräkamari,alkuperäinen ruokailuhuone, sai lopultakin itsensä järjestykseen.Huoneeseen koottiin allekirjoittaneen toimesta Jyskin 221x201 kokoinen vaatekaappi.

Kaappiin mahtuvat minun ja rinsessan käyttövaatteet ja sieltä on ilo valkata päälle pantavaa kun oma puolisko avautuu kerralla kokonaan nähtäville.Kaapin kokoaminen oli oma projektinsa;ei ihan yhdessä illassa valmistunut ja muutama ärräpääkin taisi tulla lausuttua...mutta niin vaan muija löi kaapin pystyyn,ihan ite.

Huoneeseen mahdutettiin myös perintösohva ja kierräristä jatkettava pöytä.Siinä me voidaan porukalla tyttöjen kaa tuunailla ja askarrella.Keittiön verhotkin odottaa ompelemista.To do-lista tuntuu olevan loputon...

Mutta tästä olohuoneen jatkeena olevasta huoneesta ole oikein onnellinen.Nukkumiseen käytämme yläkerran kamaria ja tänne voi sitten aamulla hipsiä pukeutumaan ja lukemaan lehteä kahvikupposen ääressä.Huone on vielä oikein mukavan lämminkin vaikka patteri ei ole ollenkaan päällä.Mukava seinänaapuri lämmitää ahkerasti takkaa ja hormi kulkee nurkassa :) Ja tokihan olohuoneen pönttöuunin lämpö leviää myös huoneeseen.



   En oikein tiedä,tykkäänkö tuosta mustavalkoisesta tapetista vai en.Ainakin se on niin levoton ettei seinälle voi laittaa mitään muuta,esim. hyllyä tai tauluja.






                                                                    Vanhasta keittiönkaapin ovesta tehty ristikkopeili sopii hyvin harmaalle seinälle.



        Sohvasängyn maalaamista olen miettinyt.Ruskea sävy kyllästyttää,jos maalaisin mustaksi.Sohva otti muutossa aikalailla osumaa,ei nimittäin meinannut mahtua ovesta sisään.





                                                                                          Nurkkaan ahdistin talossa olleet pari kaappia.



                                         Kierrätyskeskuksen pöytä oli löytö.Täyttä puuta ja kaksi jatkopalaa löytyy alta joten sopii ääreen tarvittaessa isompikin porukka.



                                                                                              Näkymä sohvasängyltä olohuoneeseen.

       
                                                                                                                  Ja olohuoneesta peräkamariin.
                                                                  Ruskea seinä on jo saanut tappotuomion ja uusi tapetti odottaa.





                                                                         Myrskylyhtyyn tungin valonauhan.On vähän turvallisempi näin kuin lamppuöljyn kanssa.



                                                                                                                                     Iltalukemista.


                                                                                               Ja peräkamarihan näytti alunperin tältä.


46 kommenttia:

  1. Mitä sitten ikinä teetkin, niin älä tuota sivustavedettävää maalaa! Älä ainakiaan mustaksi vaikka sulla musta vaihe nyt selkeästi päällä onkin :)
    Se on kaunis tuollaisenaan, mustana siitä tulisi kova - jos maalaat, niin maalaa valkoiseksi, jookos ....
    Mä muuten tykkään tästä kodista enemmän kuin entisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mä vähän toivoinkin et joku yrittäs puhua mua maalaamista vastaan :) Ei se nyt niin pahalta tossa kuvassa näytä, se maalaamisinto on varmaan sitä et tuo ruskea on sen entisen kodin väri.Yläkerran rappuset oli samaa väriä.Annan nyt olla tuollainen ja katselen sitä.Ja valkoinen voisi olla hyvä väri,jos sitten vielä kuluttaisi nurkista tuota ruskeaa esiin...ja musta kausi on toden teolla :/

      Kiitoa Pepi,kyllä tätä on paljon kehuttu ja onhan se vanhassa talossa eri tunnelma kuin -90-luvun talossa.Kun vaan nyt pääsisin siitä entisen kaipuusta irti..

      Poista
  2. Kauniin näköistä sinulla! Samaa mieltä, kuin Pepi, älä maalaa mustaksi, jos vaihdat tuon tapetin, niin sekin antaa sohvalle eri ilmeen.
    Hieno tuo vaatekaappi, komean kokoinen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvä,hyvä,lisää ei- ääniä mustalle maalille :) Maalasin sängyn pari vuotta sitten tuolla ruskella ja silloin hain siihen sen alkuperäistä väriä.Välissä oli ollut sinistä ja vaaleanpunaista...Niin,tuosta tapetista en tosiaan osaa sanoa onko se lintu vai kala vai mikä se on...saattaa mennä vaihtoon.

      Aivan mahtava on noin iso kaappi;näkee kunnolla sisällön ja liukuovet ovat näppärät.

      Poista
  3. Ihan itte kokosit? Kyllä oot tosinainen! :)
    Kivasti sulla on kyllä tilaa, tämä näyttää jo niin hienolta!
    Pirteää mieltä ja rauhaisaa juhlaviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan itte :) Liukuovet oli kaikkein hankalimmat.ne koottiin neljästä eri levystä ja sitten nostettiin paikalleen.Ja kuten arvaat,paikalleen nosto oli se vaikein kohta.mutta niin vain nostin kummankin yksin.Pitää vain hyvin suunnitella ja käyttää maan vetovoimaa ja sopivan kokoisia kirjoja apuna ;)

      Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  4. Tuo pöytä on kyllä oikea aarre!
    Samoten tuo sohva… Älä maalaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on peräisin äitini syntymäkodista ja on jostain 1900-luvun alkupuolelta.Se on arvokkain huonekaluni :) Ja en maalaa :)

      Poista
  5. Pliiis, älä maalaa sohvaa. (t. Täti Ruskea.). Se on just hyvä noin. Ja oon ihan varma, että itsekin oot sitä mieltä, kunhan oot hankkiutunut eroon siitä punertavan ruskeasta seinästä (joka käsittääkseni oli se, jolle se tuomio tuli..).
    Sulla on kyllä taito luoda tiloista kuin tiloista kodikkaita. Ja itsekin mietin tota mustavalkotapettia, että onko se kiva vai ei, mutta mun mielestä tossa kokoonpanossa se on. Kiva siis. Jotenkin sellanen kepeä, vaikka varsin hallitseva tavallaan onkin. Että anna sillekin mahdollisuus :)

    PS. Onko sultakin nyt lähteny mainokset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en maalaa :D Ja olet oikeassa,se on tuo olkkarin puolella oleva punaruskea seinä joka saa sohvankin näyttämään huonolta.Ja annetaan mustavalkoiselle tapetille mahdollisuus,on vielä muijassa virta sen verran vähissä että tapetit vaihtuu hitaasti.ja pitää kai sitä uudessa asunnossa asua jonnin aikaa ennen remontteja.

      Mun mielestä nuo mainokset näkyy välillä ja välillä ei.Logiikasta en ole päässyt perille.. :)

      Poista
  6. Aijai, että teillä on kutkuttavan hieno koti! Varmasti joka päivä löydätte sieltä uusia, salattuja huoneita.

    (Minä saattaisin hyvinkin maalata sohvan, jos siltä tuntuisi. Vaikka turkoosiksi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ne ei enää ole löydetty uusia huoneita :) Ihan nämä jo löydetyt onneksi meille riittää.

      Oi sohva olisi varmasti upea turkoosina ja kuskattuna esim. teille.Epäilen ettei se meillä olisi niin hyvän näköinen :) Tai mistä sen tietää,jokatapauksessa maalausinto on niin vähissä että jääpi maalaamatta...

      Poista
  7. Oletko muuten kertonu jossaki tästä talosta enemmänki? Minkä ikäinen talo on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://uuttavanhaalainattua.blogspot.fi/2013/11/uusi-koti.html

      Tuossa kerroin jotain.

      Poista
  8. Kaunista ja kodikasta. Tykkään kovasti. Ja tykkään myös noista tapeteista - olen itsekin alkanut haaveilemaan voimakaskuosisista tapeteteista, mutta ei se taida onnistua niiden saaminen - meillä on tauluja niin julmetusti!
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Niin,tuo tapetti voi kyllä alkaa kyllästyttää jossain vaiheessa.Ja tauluja seinälle ei tosiaankaan voi laittaa..enpä kyllä ole pahemmin muillekaan seinille vielä laitellut,pitää tässä vielä tuumailla.
      Ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

      Poista
  9. Sun uusi koti on ihana! tulee aivan itelläkin kaipuu muuttaa vanhaan taloon ;)
    jos sohvalle haluat jotain tehdä niin ota vanha maali pois ja petsaa tai lakkaa taimitänenyton jollakin puunsävyllä tumman ruskeaksi silleen että puun syyt ja kolhut ja muut näkyvät. mutta mieki oon sitä mieltä että ei mustaksi .
    Ihanaa itsenäisyyspäivää Anille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka!
      Muuttaminen on kyllä niin syvältä että tarkoin kannattaa harkita :) Ja onhan vanhassa talossa monia ominaispiirteitä,sekä hyviä että huonoja.Hyviä varmaan tuo kodikkuus,huonoja esim. kylmyys.Yläkerrassa on tässä kovalla pakkasella melko vilpoinen lattia..

      Sohvasta tulisi tuolla "remontilla" just semmonen kuin haluaisin mutta nyt ei riitä rahkeet ja into moiseen.Katsotaan vaikka kesällä asiaa uudeleen :)
      Rauhaisaa itsenäisyyspäivää sinullekin Riikka!

      Poista
  10. Kyllä niin ihanan kodin olet tehnyt :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  11. Paljon olet saanut aikaiseksi ja näyttää tosi tunnelmalliselta! Aivan ihana tuo myrskylyhtylamppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Minulla olisi lamppuöljyäkin mutta jotenkin olen nyt tullut kauhean varovaiseksi enkä ole uskaltanut sitä käyttää.Vastuu kun on nyt yksin minulla kodistani ja lapsistani.Mutta kivahan se lyhty on noinkin!

      Poista
  12. Oot nopeasti saanut valmista ja hyvältä näyttää :). Minäki oon sitä mieltä että älä maalaa sohvaa mustaksi, siitä tulee sitte liian "raskas".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni!
      Keskeneräisyyttä löytyy vielä yllin kyllin; eteistä pitäisi kehitellä toimivammaksi ja vessaa myös.Keittiön tapetit pitäisi vaihtaa.Mutta kyllä tässä silti asua voi :)
      Ja en maalaa mustaksi,siitä olen nyt vakuuttunut :)

      Poista
  13. Ihanan paljon kynttilöitä, ja bongasinpa tuolta nuo samanlaiset valopallerot kuin meilläkin on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät ja kynttilänjalat on mun heikkous :) Aikamoinen määrä niitä entisestä kodista mukaan lähtikin...
      Tarkoitata varmaan noita Ikean pallovaloja? Ne on tosi kivat,palavat mulla yötä päivää ja ovat kivannäköiset uloskin.Siinä seassa roikkuu omatekemät pallovalot joissa en pidä valoja päällä.

      Poista
  14. Ja taas niin upeaa jälkeä, olet lahjakas sisustaja. Eikä yksi kaappi saa naista lannistumaan, tuntui varmasti mukavalle kun mööpeli oli valmiina paikoillaan? Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä,pikkusen oli voittajafiilis :D

      Hyvää itsenäisyyspäivää Susanna sinullekin!

      Poista
  15. Hienon näköistä, olet ollut ahkerana! Ihana tuo perintösohva ja löytöpöytä! Hyvää itsenäisyyspäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni puuhastelu antaa pääkopalle jotain muuta tekemistä kuin murehtimista :/

      Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin,taitaa just alkaa Tuntematon :)

      Poista
  16. Nyt varmasti jo toistelen itseäni, kun sanon että näyttää tosi kivalta! Mutta niin vaan näyttää :) Todella viihtyisän näköisen kodin olet laittanut <3

    Mullakin on vastaava liukuovikaappikokemus… Ihan itte ja yksin kokosin eteisen liukuovikaapiston. Ei ollut helppoa, eikä voimasanoilta säästytty. Joten ihan sydämestä tulee, kun sanon että Hyvä Sinä, täydet kymmenen pistettä! Ja ansiomerkki päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! :)

      Hyvä Me!! Ovet oli hankalat saada paikoilleen,olivat aikasta painavat ja ne piti nostaa ensin alaliulle ja sitten napsauttaa yläliukuun..Ja tietysti ensimmäinen meni takimmaiseen liukuun kun oikea osoite oli etummainen..mutta niin vaan selvittiin :)

      Jysk lähettää varmaan ne ansiomerkit postissa ;)

      Poista
  17. Aivan ihana koti teillä...ja tuo kierrätyskeskuksesta löytynyt pöytä on todella aarre...kaunista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina!

      Olin ensin aikeissa ostaa Ikeasta kevyen työpöydän mutta sitten näin tämän kierrärissä.Voittaahan tämä rimpulapöydät mennen tullen :) Ja tosiaan löytyy KAKSI jatkopalaa eli saa tarvittaessa ihan kunnon pöydän.

      Poista
  18. Mitähä mie kirjottasin etten kuulostas robotilta/papukaijalta? :D
    Tapetti on hieno! Mutta ei tosijaan taulut sovi yksiin seinän kanssa! Tosin, onneks on seiniä minne niitä tauluja voi laitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinä itessään on yhtä suurta taulua :) No, ei mulla niitä picassoja nyt niin paljon oliskaan että löytävät paikkansa jostain muualta ;)

      Poista
  19. Ihanalta näyttää! Tuon valkomustan tapetin kanssa vois miettiä kokonaisuutta, esim. tuota kuvaa olohuoneesta peräkammariin. Jos siihen ruskealle seinälle on tulossa tapetti (kuviollinen?) niin peräkammarin seinä vois olla parempi hillitympänä :) kerropas sun suosikkipaikat, missä käyt kirppiksillä täältä kokkolasta. Aion lähteä kierrokselle. Tarvisin ruokapöydän tuoleja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei kiitti vinkistä...mulla on jo se tapetti ja kuviollinen on mutta onneksi aika hillitty,vaaleakuvioinen.Ei se kyllä tuon mustavalkoisen kanssa yhteen passaa mutta näillä nyt mennään,oli se yksi rulla niin kallis että tuohon sen laitan :) Vaihdetaan vaikka sitten tuo peräseinä...

      Me käytiin kesällä siellä.En yhtään muista nimiä mut käytiin kierrätyskeskuksessa jonne oli vaikea löytää,oli jossain perukassa :) Sit käytiin jollain kirpparilla likellä keskustaa mut en yhtään muista nimeä... :/ Siellä kirpparilla oli myös paljon vanhoja tavaroita ja huonekaluja,avara ja siisti paikka.Harmi kun en muista nimeä...Kierrärissä oli kans huonekaluja,sieltä varmaan kannattaa käydä kattomassa.Tuurillahan sitä näissä hankinnoissa mennään :) Onnea ostoksiin !!

      Poista
    2. Just tuota ajattelinkin, että kun laitat sen uuden tapetin niin voit sitten kahtoa, että tarviiko sille peräseinälle tehdä jotain :) Sulla on silmää sisustamisen suhteen todella hyvin niin oon varma, että saat kaiken toimimaan :) Tuo kierrätyskeskus mua on just mietityttänyt. En yhtään tiedä, missä se olis. Jossain perukassa.. Oliko lähellä merta? Asuntomessualueen lähellä? Pikiruukissa? :D

      Poista
    3. No google auttoi,se oli ekocenter: http://www.kirpputorihaku.com/kirpputori/kokkola/ekocenter
      Ja olisikohan se kirppari ollut tuo Symppis :)

      Poista
  20. Olet kyllä ihanasti saanut uutta kotia laitettua! Musta on sullekin tullut, näyttää niin hyvältä :) Ihanaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!
      juu musta tuli vaikka pitkään vastustelin.Mustaa seinää haluaisin jonnekin huusholliin,en vain ole vielä keksinyt että minne :)

      Jännittävää joulun alustaa sinnekin :)

      Poista
  21. Ihana puusohva! Ihan täydellinen juuri tuollaisena.

    Sä oot niin päättäväinen. Ei sua yksi kaappi saa lannistumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Laura :D Mä oon nimenomaan niin päättäväinen että kun kerran olin sen kaapin ostanut niin kyllähän minä sen kasaankin laitan :D ja kun olen tottunut tämmöset hommat ihan ite tekemään.Muutamia putkihommia pitäs myös tehdä, harmi kun ei ole pätevyyttä,tekisin muuten nekin ite :D

      Poista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)