sunnuntai 31. elokuuta 2014

Uutta,vanhaa ja lainattua


Olipa omaperäinen ja hyvin keksitty tuo otsikko.Jotenni se kyllä tuntuu tutulta mutta olkoon.

No kuitenkin jotain uutta on hankittu kotiin.Katotaanpa tällä kertaa nyt vaikka tätä olkkaria.




  Valkoinen Ektorp-nojatuoli ja pönttöuuni eivät olleet maailman paras yhdistelmä.Vaikka pönttis vetääkin hyvin,pölisee sieltä kuitenkin aina tuhkaa.Ja nojatuoli oli sen näköinen.Joten laitoimme harmaan päällisen.Tykkään kovasti.Niin kovasti että voisin harkita samaa päällistä myös sohvaan.Hyvin tämä kuitenkin keskustelee valkoisen sohvan sekä muun huushollin kanssa.







  Ja kyllä,viitseliäs emäntä olisi silittänyt päällisen.Sellaista odotellessa katsotaan seuraavaksi sitä vanhaa.Ei siis emäntää vaan jotain muuta.




  Sain lahjoituksena itse tehdyn puisen arkun takkapuille.Tästähän olisi voinut maksaakin vaikka mitä mutta tällä kertaa ei käsitelty ainakaan rahaa...





                                         Näen jo muutaman kateudesta vihreän naaman siellä ruudun toisella puolella.




                                                                      Kelpaahan tässä taas istuskella.


Niin,se lainattu.Taitaa nämä seinät olla vielä melko pitkään lainassa.Sitä saa pankista jos tämä oli nyt jollekin tuntematon asia.

Ja hei, aloitetaanpa ensi viikko oikein porukalla Kainuun Sanomien mietteellä :

                                                    "Ei onni tule etsien,se saapuu eläen."

Ja katopa,siinähän se tuli toinenkin lainattu :) Ja Kirpparikeiju,elä murise enää :)




32 kommenttia:

  1. Green, indeed!!! ;)
    Mä vaan niin tykkään teitin kodista...
    Harmaa nojatuoli on hieno! Ja...ja...ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No indeed!! :D
      Ja kiitoksia,ei kai tästä voi olla tykkäämättä, minä ite siis :) Oman näköiseksi saanu tehtyä ja täällä on niin hyvä olla :)

      Poista
  2. Samaa mieltä Pepin kanssa - parempi tuli. Ja naama on vihreä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli. Ja tuossa harmaassa päällisessä kuosi tulee mukavan sarkamaisesti esille.Saa nähä,tilauttaako se mulla sen sohvanpäällisen myös... :)
      Lady vihertää ihan rauhassa vaan :)

      Poista
  3. No niin! Siellä sitä ollaan! Et varmasti olisi postannut, jos en olisi ärähtänyt.

    Mukavan kotoisalta teillä näyttää. Mullakin tekis mieli vaihtaa valkoinen sohva joksikin ei-valkoiseksi. Olen niiin kyllästynyt siihen, että koirat tassuttelee sen jatkuvasti likaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin,niin ollaan :) Kansankynttilän ärähtelyt tehoaa aina :D

      Kiitos,kyllä täällä tuntuukin kodikkaalta.Ja kun täällä on niin hyvä olla :)

      Ihan sottainen mullakin on tuo sohva nyt kesän jäljiltä.Tarttis pestä.Meillä ei ole koiria vaan pikku kissa.Näkyy karvat pölisevän muttei onneksi likaa sohvaa.

      Poista
  4. Jotakin kautta eksyin blogiisi, onneksi! Ihastuin ja koukutuin ja liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Tsinnia ja heti pahoittelut blogin hitaasta "vauhdista".On täällä joskus ollut virkeämpääkin tämä toiminta.Nyt on elämässä niin paljon muuta kivaa ja tärkeää että blogi jää väkisin retuperälle.Tää on nyt tämmöstä :)

      Poista
  5. Aivan IHANA arkku!!! Vihreenä ollaan juu...:)

    VastaaPoista
  6. Silittäminen on mulle ihan vihoviimeistä pakkopullaa, joten ruttusilla Ektorpeilla mennään täälläkin. Ei se oo niin justiinsa, kun ei tässä itsekään enää mitään siloposkia olla.

    Olispa se ollu kiva päästä ihan livenä poikkeemaan, mutta maybe next time, kun vähän enempi ajoissa toimii :)

    Kiva kumminkin kun täältä käsin pääsee taas pitkästä aikaa kurkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitään tympeämpää kotityötä kuin silittäminen.Kun yhden kohdan olet saanut sileäksi niin toiseen kohtaan on ilmestynyt sata ryppyä lisää..en koskaan ole selvittänyt tätä silittämisen mysteeriä.Ja saa minusta nähen olla selvittämättäkin...

      Mua kyllä oikeasti harmittaa ettei me saatu tavattua...kyllähän minäkin olisin voinut perua niitä omia juttujani..mutta oot niin ihastunut näihin seutuihin että uskon sun vielä tulevan näille kulmille :) Sitä odotellessa...:)

      Poista
  7. Upea arkku! Ja kaikki muukin niin kivan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Arkku on todella upea! On tehty vanhasta ovesta ja väri on juuri sopiva.Vähän valkoista maalia siellä täällä ja vanhaa puuta.Jotkut ne vaan osaa <3

      Poista
  8. Meillä myös taitaa olla Ektorppi tulilinjalla tänä talvena ☺ Pitänee vaihtaa harmaisiin sitten talven tullen.
    Ja en kyllä silitä ☺ Yaks, mitä hommaa ☺

    Kaunista on olkkarissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silittäminen on todellakin ihan sieltä ja syvältä :)

      Joko sulla on harmaat päälliset? Tämä on kyllä kaunis ja jotenkin ryhdikkäämmän oloinen kuin se valkoinen :)

      Poista
  9. Vaude mikä arkku! Ja noi Kainarin mietteet on kyllä aina hyvin syvällisiä ja opettavaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu!
      Ja samaa mieltä mietteistä! Parasta koko lehdessä.No,Fingerpori menee edelle :D

      Poista
  10. No nyt on kyllä niin komia takkapuuarkku että vaikkei takkaa tai pönttistä ennestään oliskaan niin pitäs kyllä jo asentaa:)
    Ihan himputin kaunista muutenkin,samanaikaisesti sekä tyylikästä että "pesämäistä",kuin kummassa sää ton teet:)
    Kaikenlaisia kivuuksia sinne ja muita mukavia muuveja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin komealle arkulle keksii kyllä monta muuta käyttötarkoitusta.Halusin tämän tietysti paraatipaikalle olkkariin niin luonteva tehtävä oli takkapuiden jemmaus.Kehnomman yksilön voisi nakittaa lastenlelujen säilyttäjäksi tai kenkälaatikoksi.
      En mää mitään tee :D Siinä kai se vitsi piileekin,ei pidä yrittää likaa eikä tekemällä tehdä.Ja tuo pätee elämässä ihan yleisestikin.Mä en enää minkään suhteen tekemällä tee enkä yritä liikaa...
      Kiitos,samoin sinne! We got the moves ;)

      Poista
  11. Kyllä harmaa vaan aina kodin tekee. Nimimerkillä hulluna harmaaseen.

    Kyllä on kaunista ja kodikasta :) Uusi, vanha ja lainattu toimii aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut vähän varovainen tän harmaan kanssa.En oikein tiedä miksi.Hyvältähän tuo näyttää...indeed :)

      Ja kiitos,nää kolme toimii aina :)

      Poista
  12. Näyttää niin ihanalta, kodikkaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna,kodikasta täällä onkin.Tällä hetkellä olkkarin lattian peittää valtava lelujen sekamelska...eipä siinä mittään,mukavahan se on että lapsi tykkää leikkiä :) Enkä taida viitsiä edes siivouttaa tuota sotkua tälle illalle.Onhan nyt kuitenkin perjantai :)

      Poista
  13. Oih, mikä arkku. Vihreänaamahan se täällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,arkkuhan on ihan Pilvimäinen ja sopisi mainiosti Iduriin :)

      Poista
  14. Voi vide miten kaunis arkku!! o.O
    Pitää rueta taas näitä blogiloita lueskelemaan/kahtelemmaan! Oon ollu aika vaisu näissä hommissa nyt. Mut alkaa kesä olla ohi, nii nyt joutaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marsku! :)
      Blogivaisuutta havaittavissa täälläkin...sitä vaan on kesällä ainakin kaikkea muuta mukavaa.Ko,katellaanpa tässä jos sitä yhtään ryhdistyisi tässä asiassa syksyn mittaan :)

      Poista
  15. Vihreänä kyllä, pakko myöntää ;)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana arkku ja kelpaisi myös itsellenikin. Uutta-vanhaa kun on myös oma mottoni oman kodin sisustamisessa ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)