tiistai 26. maaliskuuta 2013

Päivänkakkara lähti

Jossain aiemmassa postauksessa esittelin meidän alakerran hyyskää.Siihenkin pientä pintaremonttia tässä tein ja asensin elämäni ensimmäisen ja tod.näk. viimeisen valokuvatapetin.Tapetointi ei muutenkaan ole mun lempihommaa ja tämän valokuvatapetin asennus meni kyllä ihan reisille.

Eilen tuossa huusissa asioidessani tartuin sitten siihen tapetin reunaan ja totesin sen kuolin kamppailun alkaneen.Vasemman puoleinen yläkappale oli jo puoliksi irti ja kun kerran tempaisin niin loputkin lähti.No ettei kaikki nyt menisi ihan niin helposti, ei loput kolme palasta irronneetkaan niin vaan. Ihan perinteiseen sentti kerrallaan-menetelmään jouduttiin teinin kanssa.Onneksi pystyin istultaan minäkin sitä hommaa tekemään.

Uusi tapetti oli jo odottamassa.Tavallaanhan meillä maksetaan täällä oravan nahkoilla mutta kaverinsa kanssa kauppoja tehdessään oli mies saanut digiboxista vaihdossa yhden tapettirullan.Sepä riitti tähän rojektiin.













Itse tapetointi meni sitten sutjakasti.Eihän tuohon mennyt kuin kaksi vuotaa ja pieni suikale kolmannesta. Rullassa oli hintalappu 32 e eli kai oli sitten laadukasta tapettia kun kuvioikin meni ihan kiltisti kohdalleen.Talvella olin tapetoimassa anopille yhtä seinää aletapetilla joka oli myös kuviokohdistettavaa.Meinasi mennä hermot sen kuvion kans...

Tarkkasilmäiset saattaa huomata että täällä on leikitelty kuvankäsittely ohjelman kanssa...

Vielä suhukuva.





                                Jos joku haluaa nähdä ennen kuvan vessasta niin tässä sekin.






Kiva tuo kuva oli mutta törkeen näkönen kun ruttaantu asennuksessa. Vuodat myös kutistui seinällä vaikka ohjeen mukaan annoin vettyä.Kivasti vilkkui saumoista alla oleva persikan sävyinen seinä.

Että goodbye chamomilla.



Sain myös tunnustuksen Mashalta. Kiitos vain kovasti!

Jaan tämän eteenpäin tietysti Punaiselle. Käykääpä kurkkimassa, aivan ihana koti ja niin ahkera emäntä talossa että!
Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.Voit Punainen jakaa tämän tunnustuksen useammallekin, minä jaan tämän vain sinulle :)

Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse ihania blogeja (5), joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.







19 kommenttia:

  1. Onpa upea tapetti vessassa ja tekee siitä kodikkaan näköisen:)

    VastaaPoista
  2. Hah hah, ai ahkera emäntä :D No silloin kun sille päälle sattuu ;D
    Kiitos tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja nuo valokuvatapetit on kyllä ihan hanurista tai siis niiden asentaminen.
      Nyt on kyllä niin hieno vessa, että kelpaa istuskella :)

      Poista
    2. No olet ollut ahkera ainakin tuolla muna rintamalla :)

      Onneksi tuo oli ihan halpa foto kodintukusta niin ei harmittanut kun pilalle meni.

      Poista
  3. Veskistä tuli paljon parempi! Kyllä urakka kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,onhan se nyt vähän rauhallisempi ja aikuisemman näkönen. Vaikka kyllä mä tykkäsin siitä kakkarastakin :)

      Poista
  4. Ihana tapetti! Mistä tommosia saa? Täältä nälkämaan suunnaltako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en osaa sanoa että mistä tapetti on ostettu.Rausch- merkkistä näkyy olevan.Koitin googlettaa mutta en oikein löytänyt mitään :/

      Tiedotan jos tapetin edelliseltä omistajalta heruu ostopaikka tietoja :)

      Poista
  5. Onpa nätti veski, siellä on ilo istuskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä siellä hommat hoituu.

      Lasetin teinille hiuslakan käyttö kiellon veskissä. Niin tai tulisihan siitä hyvä lakkapinta tuohon tapettiin... :)

      Poista
  6. Tiäkkö mitä? Mää taisin nyt rakastua tohon sun uuteen tapettiin ja joudun ehkä ostamaan samanlaista. Tai ainakin haaveilen siitä, jos en muuta voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se nättiä ja olisi voinu sillä vaikka makkarin päätyseinän tapetoida vaan ei siitä yhdestä rullasta olisi riittänyt.

      Rausch- merkkistä tosiaan näkyy olevan, en tiijä mistä on ostettu.

      Poista
  7. Oletpas taitava! Kylppäri näyttää kerrassaan tyylikkäältä! Nuo purkit ovat myös kivoja. Todella kivoja. Mullahan on se purkki ja puulaatikkokuume ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Purkkeja mulla riittää vaikka muille jakaa; nuo on kissanruoka- ja keksipurkkeja.Puulaatikoita taasen mulla ei ole ja niitä kyllä haluaisin.Eli kuumetta pukkaa täälläkin :)

      Poista
  8. Ihana uusi tapetti! Vaihtokaupat alkaa olla harvinaisia, mutta tykkäisin tehdä niitä itsekin, varsinkin sisustusjutuissa. Vessa näyttää todella hyvältä, kaikki niin järjestyksessä ja käden ulottuvilla :). Tekis mieli nähdä kuva, millainen sulla on se meidän tuolin veli, senkki, jossa samanlaisia koukeroita. Olisin iloinen, jos lähetät kuvan siitä, jos viitsit, vaikka sähköpostiini, jonka osoite on blogissani. Mistä muuten ostitte sen? Mikavaa päivää!

    VastaaPoista
  9. Kiitos!

    Minäkin mielelläni vaihtaisin itselle tarpeetonta tavaraa johonkin tarpeelliseen :) Mies oli tehnyt ihan hyvät kaupat.

    Mulla oli aiemmin tuossa veskissä peilikaappi mutta totesin sen vetävän vain kaikkea roinaa ja käytössä olevat tavarat pyöri pöydällä.Niinpä peilikaappi sai lähteä.Avohyllyt on pakko pitää siistinä.

    Laitoin sulle mailia :)
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  10. Hieno tapetti! Nuo peltipurkit kiinnitti myös huomion. Onko ne ihan säilyketölkkejä? Mulla on vähän sama suunnitelmisssa, kunhan jaksan :)

    Kirpparikeiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ovat kissan ruokapurkkeja, meijän katti on niin suursyömäri että tulee monta purkkia päivässä :)

      Poista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)