tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tapetti läks

Näitä seiniä on nyt ehtinyt viimeisen neljän viikon aikana tutkia ihan tarkasti.Ja eipä tarvinnut suurennuslasia todetakseen olohuoneen tapettien olevan ns. out. Niin lääst siison.Lievästi kellastuneet ja naulan reikiä täynnä.

Suunnittelin kuitenkin asiaa pitkään ennenkuin tartuttiin toimeen.Tosiasiat ensin.

Alaosan paneelit halutaan säilyttää eli ne vaan maalataan uusiksi.Yläosassa on kaksi kerrosta paperitapettia joiden alla on maalaamaton lastulevy.Haluan yläosankin maalipinnalle eli valkoiseksi kuten puolipaneeli.

Viisaammat kertoivat että lastulevyn elämisen takia maalipinta tulee repeilemään vielä enemmän kuin tapetit.Lasikututapettia ei kiitos,joten ainoaksi vaihtoehdoksi tuntui jäävän tasoitetapetti.Viimeinen toive hommassa oli että tarviiko niitä vanhoja tapetteja sitten poistaa tasoitetapetin alta ? Ja jotta hommassa ei päästäisi liian helpolla niin tarvii.Ei pysy kuulemma muuten tasoite seinässä.

Eihän siinä muu auttanut kuin angsti- teinin tarttua mutsin kans kaapimiin ja tapetin irroitushommiin.
Tilanne on tämä.



Muistin oikein eli lastulevyä ei ollut maalattu mutta saumat oli tasoitettu.Levyt on naulattu n. 7 cm välein naulapyssyllä kiinni.Ja eihän ne tapetit ihan helposti lähde.Takan vierestä aloitettiin ja tuossa nurkassa ollaan menossa. Päälimmäinen tapetti ja alemman pinta lähtivät ensimmäisessä kaapimisessa.Pohja pitää sitten liottaa ja kaapia irti.Pohja lähtee helpommin kuin pinta.Ristus mikä homma.

Pikkuhiljaa pitäisi sitten päättää että mitä tasoitetapettia laitetaan? Niitähän on monia näköjään.
Lastulevyt ovat nyt kyllä siistit ja mitään kohoumia niissä ei ole mutta tasoite on laitettava elämisen takia.
Ehdotuksia ja suunnitelmia otetaan mielellään vastaan :)

Yksi alan ammattilainen muisti minua post it lapulla.Minä siitä niin ilhduin :)))
Kiitos Annukka





I love your blog-tunnustuksen pelisäännöt:

1. Kopioi post it-lappu blogiisi.

2. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka tunnustuksen myönsi.

3. Annan tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


                            Jaan tämän eteenpäin vain yhdelle.Suosikkiblogeja mulla on enemmänkin mutta epäilen jo useimmilla tämän kiertäneen.Onpa varmaan tälläkin jo jääkaapin ovi näitä lappuja täynnä mutta silläkin uhalla post it-lappu menee Voikukkapeltoon. Kun käytte kurkkaamssa tuoreimman postauksen, hymyilette varmasti :) Edit. Voitto löytyy  "Makasiinin remppaa"-postauksesta :)

Pohjoisen flikalta  sain myös ♥



                             Kiitos Riikka ♥

                            Päätän raporttini tähän.Näihin kuviin ja tunnelmiin, ilman sen kummempia jakoja.

                           Muistakaa antaa ohjeita remonttiin.    



                       

22 kommenttia:

  1. mun ohje on että laita kerralla hyvä :) en kyllä tiijä mikä se ois , kun en ollut tasoitetapetista kuullutkaan ;)
    voiko siihen tehdä sellaista pintaa kuin voikukkapelto teki keittiön nurkkaan ? se oli ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä olisi tarkoitus tehä eli semmonen jonka voi maalata aina uudestaan tai tapetoida.Tasoitetapetti on juuri tällainen. Selitin vähän huonosti mutta siis koko olkkarista lähtee tuo ylöosan tapetti eli ei se betoniseinä oikein sovi vaikka se ihana olisikin. Ja toiselle päätyseinälle on luvassa mun oma juttu johan tarvitsen valkoisen pohjan :)

      Poista
  2. Ahkeruutta teille!
    Neuvoja mulla ei tällä kertaa ole...

    VastaaPoista
  3. Minen tiiä mistään mittään, mutta tuo sun kaappi....se on i h a n a !! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on ihana ku nielee kaikki 200 dvd:tä plus hitosti muuta tavaraa.
      On myös hiton painava ja kaipaisikin vielä jalan keskelle.Jalka onkin ostettuna mutta ei asennettuna.Tarvii tunkin :)

      Löytö kajaanin tavarakirppikseltä.

      Poista
  4. Alan ammattilainen :D ?? Minkä ihmeen alan? (Leipomoalan ei ainakaan, sen tiedän, mutta ei tule muutenkaan mitään mieleen..).

    Mulla on vähän sellainen olo, että jos ne lastulevyt on siinä olleet jo vaikka kuinka ja kauan, niin miksi ne nyt yhtäkkiä alkais elämään enemmän kuin ennen? (En halua ottaa mitään vastuuta tästä lausunnosta).

    Mitä jos laittaisit siihen jotain struktuuripinnoitetta? Että ei oliskaan ihan niin maali-maali, vaan vähän elävämpi? Se Tikkurilan Tunto Hieno on aika hillitty.
    En tiedä, mutta jotenkin tuntuu oudolta yhtälöltä, että pitää ensin tapetoida ja sitten maalata. Että mikä sen elämisen siellä tapetin alla muka estää paremmin kuin maalin?

    Just thinking... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten se meni... remonttiorientoitunut opiskelija...

      Lastulevyseiniä ei vissiin tule paljon eteen ? Niinkuin kirpparikeiju tuossa alempana toteaa, saumat elävät niissä iäti.Tapetit on meillä tietyistä paikoista aina olleet revenneet ja maalipinta kuulemma kestää vielä vähemmän elämistä.Ja niissä on tuhottomasti niitä nauloja, ne pitäisi ylitasoittaa.

      Mietin niitä struktuuripinnotteita mutta kun on kyse kaikista seinistä niin ehkä se ei ole hyvä ajatus.Sitä Stardustia entien pähkäilin että sitä vois laittaa.

      Poista
    2. Ja nyt yön yli nukuttuani muistin, että koulussa sanottiin, että lastulevyjen (kovalevyjen) väliin on parempi suosiolla jättää ne saumat näkyviin, eikä yrittääkään tasoittaa niitä piiloon. Johtuen justiin siitä elämisestä.
      Mutta se nyt on tietty myöhäistä.

      Olisko sellanen ohut gyproc mikään ratkaisu? Muistaakseni 6 mm paksu, jonka tarkoitus ei olekaan yksistään toimia, vaan justiin peittää tällaisia haasteellisia tasoitettavia. (Jotkut laittaa lasikuitutapetin päälle tän, eikä sitä tasoitetapettia).

      Poista
    3. Kumpi nyt on sitten helpompi laittaa; tasoitetapetti vai cyproc ? Ja cyprocista tiedän sen verran että siitä on hankala irroittaa tapetteja särkemättä levyä.Menisikö se 6 mm levy oven karmien tasalle...?

      Poista
  5. Terve!

    Nuo seinät on varmaan kovalevyä kuten meilläkin? Ei kai ne maalit siitä mihinkään rapise, mutta saumat kyllä elää. Me vaan paklattiin kolot ja maalattiin suoraan levyjen päälle, ja niin ne saumat alko irvistellä. Niihin saumoihin saa kyllä jonkinlaista silikoninauhaa, etteivät repeilisi.

    Kirpparikeiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Joo kovalevyä ovat, kai se on sama asia kuin lastulevy.
      Olet ihan oikeassa,saumat todellakin elävät vuosi toisensa jälkeen.Niinkuin kuvasta näkyy,saumat on nauhoitettu ja paklattu mutta mulle ammattilaiset kertoi että nekään eivät estä maalia repeilemästä. Ja levyt on kiinnitetty niin monella sadalla naulalla että jos rupeaa kantoja paklaamaan niin ne joutuu ylitasoittamaan.Toiselle päätyseinälle tulee kokanaan valkoinen seinä ja mun oma "stailaus".Siitä enemmän kun päästään sinne asti :)

      Irvisteleekö ne teillä pahastikin? Siksi juuri haluan nyt tehdä tämän heti kunnolla että ei tarvi sitten rueta korjaamaan.

      Poista
    2. Meillä ei ne ruuvien kohdat tai muut paklaukset irvistä, mutta sellaisiin kohtiin, joissa on kaksi levyä vierekkäin, tuli heti kolo. Niissä levyjen välisissä saumakohdissa on sitten sellaiset parin millin välit. Mitään tavaraa sieltä ei pukkaa ulos tai muuten repsota holtittomasti, mutta välit siellä on. Ei kiva ison työn jälkeen, mutta me ajatellaan siitä jotenkin niin, että aivan sama.

      Meille ammattilainen suositteli levyjen päälle semmoista lasikuitutapettia, jotta tasoitushommat helpottuu, eikä saumat irvistele. Hirveältähän se kuulostaa, mutta sitä tapettia on kuulemma sellaista hillittyäkin, ei sellaista 90-luvun kuviollista :) Me ei niitä edes katsottu, koska meillä oli tarkka annettu budjetti, eikä haluttu sitä venyttää. Etenkään niin epäesteettisellä asialla ku lasikuitutapetti. Eli siis mielummin otettiin irvistävät saumat ku lasikuidut B)

      Kirpparikeiju

      Poista
    3. Näin minäkin olen ymmärtänyt että juuri ne levyjen välit alkaa rakoilla.
      Tämä tasoitetapetti on lasikuidutonta ja hengittävää.Miehelle annoin asiaksi sitä tuoda sillä ehdolla että siinä todellakaan ei ole mitään räikeää kuviota.
      Yläkerrassa meillä on lasikuitutapetit ja varsinkin kesällä huomaa että ne ei tod hengitä yhtään.Kuviot niissäkin on mutta olen niihin jo tottunut :)

      Poista
    4. Kerrotko tämän hengittävän tasoitetapetin nimen/merkin, kiitos!

      Poista
    5. Hei Juju! Nyt en pysty antamaan sinulle vastausta.
      Itse en muista tapetin nimeä, tämä talo on palanut ja mieskin kuollut. Muistan tapetin olleen paperimaista ja nopeasti googlella löysin ainakin easycover- nimistä hengittävää tasoitetapettia.Kiitos kuitenkin mielenkiinnosta ja onnea mahdolliseen remonttiin!

      Poista
  6. Huh, nyt pistit pahan. Olen minäkin kyllä kuullut, että se tasoitetapetti on hyvä ns. eläville pinnoille ja sen saa esim. aina maalattua uudelleen. Meillä on lasikuitutapettia, yäk. Mulle neuvottiin, että senkin voisi tasoitetapetilla tasoittaa ja sitten maalata tai tapetoida, kuinka haluaa? Eli tasoitetapetti sitten maalia tai tapetti päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein olet kuullut.Lasikuitutapetin saa juuri tällä tasaiseksi.Siihen tarvii vahvemman tasoitteen, tähän mulle riittää ohuempi kun alusta on tasainen, ei siis mitään kohoumia.Naulan kantojen koloja kyllä riittää.

      Sen tasoitteen kun pohjamaalaa hyvin niin sen voi tosiaan sitten aina maalata tai tapetoida uudestaan.Se ei lähde irti.

      Poista
  7. Jestas miten komea senkki! Mä en nyt kykene ollenkaan suomaan ajatusta seinäpinnotteille kun tuo lävähti ruudulle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkki on meidän aarre vaikka keski-eurooppalaista tuontia vissiin onkin eli ei mitään oikeaa antiikkia :)Viime kesänä ostettiin kajaanin tavarakirppikseltä.

      Senkki nielee loputtomasti tavaraa, oikea tilaihme :) Ja esim. juhlissa tuo on hyvä tarjoilupöytä.Nyt vaan ei ole tiedossa juhlia vähään aikaan.

      Poista
  8. Kiitti ihana <3
    On sullakin siellä aina kaikenlaista pientä projektin poikasta meneillään... huippua :)
    Voi huoh noita lastulevyjä. Meillä on kaikki seinät sitä, paitsi nyt tuossa kunnostuksen alla olevassa, ja tapetit ovat repeilleet vuosien saatossa joka sauman kohdalta. Tosin edelliset eivät ole viitsineet saumoja edes tasoitella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ihana ♥

      Se on semmosta noiden lastulevyjen kans,toisaalta sille tapettien repeilylle kun ei mitään voi, niin parempi vaan oppia elämään sen asian kans. Saa nähdä miten käy sen tasoitetapetin kans, sitä mä nyt meinaan laittaa.

      Poista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)