Tässä keväällä "löysin" pari tuolia autotallista.Toisen tuunailin tuolloin käyttökuntoon.Heikommassa hapessa ollut tuoli sai monen lukijan sympatiat puolelleen.Ja koska tuoleja ei voi koskaan olla liikaa,kunnostin sitten sen heikommankin.Eipä siinä paljon työtä ollut;puuosa vaati kunnon liimauksen ja uudelleen ruuvauksen sekä jalkaosa maalin.Tuloksena rouhea ja erittäin tukeva tuoli.
Puuosa on patinoitunut mukavasti.Tuoli on viettänyt muutaman talven ulkona ja hankkinut itselleen kivan värityksen.
Jakkara pääsi nyt apupojaksi pesuhuoneremonttiin.Eipähän tarvi pelätä että tuoli pettää alta.
Sehän natsaa niin hyvin tuohon sementtilattiaan.Eli remontissa ollaan edetty tämän verran.Hankalin vaihe alkaa olla ohi.Lattia on levytetty,lattialämmiyts asennettu ja ohut valu tehty päälle.Tasoitetta jäi onneksi,vielä kaipaa vähän jostain kohdin tasoittelua.
Seinät on myös levytetty uudestaan.Saunan puolen seinille ei tehdä mitään.
Pääsemme tästä jatkamaan vähän mukavimmilla ja nopeasti (?) valmistuvilla vaiheilla.Pientä motivaatiota haettiin kokoamalla allaskalusteet jotka hankittiin neljä vuotta sitten.Emme edes muistaneet niiden ulkonäköä.No ihan kivat ne on vaikka kai ne on jo lääst siison ;)
Pikkusen vilautetaan, ei ihan kaikkea vielä paljasteta.
Laatatkin hankittiin silloin samaan aikaan.
Saapi nähdä, mitä näistä syntyy.
Valaisin on hakusessa.
On nimittäin laitettu niin talteen peilikaappiin
kuuluva valaisin-systeemi ettei löydetä sitä mistään.
Voidaanhan me jatkaa tällä roikkalampulla valaisemista.
Viikonloppuna aurinko helli täällä oikein kunnolla.Vietimmekin pari päivää tutussa Ärjän saaressa.
Sunnuntaiaamu oli aivan taivaallinen;aurinko lämmitti toden teolla jo yhdeksältä ja ranta oli vielä hiljainen.
Meidän lisäksi saaressa yöpyi muutama muu venekunta.
Puolen päivän jälkeen laskin rannoilta 43 venettä.
Majapaikka oli arkkitehti Eino Pitkäsen vuonna kirvesjapuukko suunnitelema.
Huonekorkeus oli otettu haltuun.Hyvä oli yöpyä.Voin suositella ainakin tätä ns.
lautamökkiä.Aikaisemmin olimme yöpyneet saman saaren hirsimökeissä.
Maisemat oli upeat edelleen.
Ja vesi oli niin lämmintä että minäkin uskaltauduin uimaan.
Olihan tuo hyvä ehtiä ennenkuin järvi jäätyy.
Tuoli on upea, tykkään jalkaosasta erityisesti. Eikä maisemissakaan ole mitään moittimista, sielu lepää...
VastaaPoistaTuoli on sekä upea että tukeva.Kestää katseen ja tolkummankin rakentajan :)Lisäksi pyörivä ominaisuus.
PoistaÄrjän selkä on Suomen suurin järviavovesi.
Voi vitsi, mikä kaunotar tuo tuoli!!!
VastaaPoistaKiitos, se on tosiaan miehen autotalli tuoleja mutta onneksi huomasin siinä piilevän komeuden! :)
PoistaAi jee mitä kuvia! Rakastan vettä ylipaljon, ja kun muutettiin tammikuussa veden ääreltä pois, niin tuntuu kuin olisi kala kuivalla maalla. Ei hyvä. :( Voi jos vielä kerran saisi asustaa veden äärellä. Ja sitten jakkaraan, jos vapaalla on haltija-kummeja, mä voisin myös toivoa autotallin, mihin voisi mennä "jakkara-ostoksille". Ihanmitävain-ostoksille.. Meille tulee keittiöön uusi puusepän tekemä "vanha" lankkupöytä, ja olisi tarkoitus bongata jostain kaksi juuri tuollaista jakkaraa kahden tuolin kaveriksi. Kun tilaa on vähän, ne on kätevä laittaa pöydän alle kun ei istuta. Väri ja kaikki on kohdillaan sun tuolissasi. Huutonetissä muutamaan törmäsinkin, mutta hinta oli sitä sorttia, että ajoi pois. Mutta jaksan odottaa.. Jos päätät luopua, mä oon ekana räpylä pystyssä! ;D
VastaaPoistaPiia
Tämäpä on sovittu; jos jakkarat lyödään lihoiksi niin ne on sun :) En tiedä kyllä soveltuisiko ne keittiötuoleiksi,ovat nimittäin aika painavat eivätkä siirtyisi pöydän alle ihan noin vain pukkaamalla.
PoistaMinä taasen kun en ole lapsuutta ja nuoruutta elänyt veden äärellä, niin olen hyvin varovainen tuon järven kanssa.Venekään ei ole se ykkösmesta mulle.Nyttemmin kun on isompi vene,ei niin ahdista jos tuuli vähän puhaltelee :)Talo jos olisi ihan rannassa,olisin ihan hermoheikko.Laskisin mukulat ulos semmosessa narussa joka ei varmasti yltäisi järveen.Oonkohan mä edellisessä elämässä kokenu hukkuma kuolon... ? :)
Voi, miten ihana tuoli!! Tuon ottaisin mennen tullen meillekin.
VastaaPoistaAh, Ärjä...!! Saari osaa aina häkellyttää kauneudellaan *huokaus* Oulujärvestä puhumattakaan.
Taisipa olla tämän kesän viimeinen Ärjän reissu.Mieheltä loppui loma ja taitaa kelit kääntyä syksyyn.
PoistaOli muuten tosi paljon porukkaa eilen; Kouta-laiva toi paljon jengiä sinne.Me siirryttiin jo suosiolla törmälle vähän väljemmille vesille :)
Uijui, miten ihana tuoli! Kyllä kannatti tekohengittää kuntoon :) Ja voi noita maisemia. Hengästyttävän hienoja. Pikkasen pistää harmittamaan, ettei me olla tänä kesänä kyetty vesille ollenkaan. Mutta tuleehan niitä, uusia kesiä!
VastaaPoistaHienosti näyttää myös remppa etenevän! :)
Tulee uusia kesiä :) Tämä kesä oli kyllä veneilyn kannalta hyvä, ei ollut tuulia.Ja olihan sitä lämmintäkin :)
PoistaAikasta hitaasti mutta varmasti remppa etenee :)
En kestä, miten ihana tuoli! Hienoja kuvia!
VastaaPoistaHei kiitti Ane! :)
Poistaihana ihana ihana tuoli !!!
VastaaPoistamahtavat järvimaisemat ! näyttää melkein mereltä on niin iso !
Kiitos Riikka!
PoistaOulujärveä sanotaankin Kainuun mereksi.Kuva on otettu laajakulmalla korkealta törmältä.
Mielettömän ihana tuoli!!! Tykkään ihan hirveesti tuosta väriyhdistelmästä! Ja noi laatatkin näyttää tosi upeilta. Ja kaikki noi sun kuvat. Olet kyllä hyvä kuvaaja!!
VastaaPoistaKiitos Heli!
PoistaEnsimmäisen tuolin väriyhdistelmähän oli musta istuinosa ja krominen jalka.Ei hassumpi sekään.Kromisuhu näkyy vain jättävän jälkiä lattiaan :/
Maisemakuvat on tosiaan otettu laajakulmalla.
Mä jo meinasin tehdä ykkösvarauksen mutta jäinkin jo kakkoseks : /
VastaaPoistaSiis ihan älyttömän makee jakkara!!
No, mun täytyy pistää kaikille haltijakummeille toivomus että se kunnollinen höyläpenkki mulle löytyis....pääsis ostelemaan kaikkia kivoja työkaluja :D
Kauniit on maisemat! Onks muuten pakko keretä joka kesä uimaan?? Taitaa olla jokunen vuosi edellisestä kesästä - ja sekin tais jo kyllä mennä syksyn puolelle sekin kerta. Vissiin tuli lutattua tarpeeksi elämäni eka kolmannes :)
No ole siinä jonossa sitten toisena :)
PoistaMeillä muuten oli kerran ihan oikea, vanha höyläpenkki.Tosi isokin.Liian iso niin myytiin pois.Jälkikäteen on kyllä vähän harmittanut...
Minä en todellakaan ui joka kesä.Oon niin vilukissa että täytyy olla tosi lämmintä vettä.Ja nythän tuo oli aika lämmintä.Jotain +25.
Oulujärveltä löytyy kauniita maisemia.
Ihan mahtavaa, että tuoli pääsi mukaan remppahommiin. Se on HIENO. Mielenkiinnolla ja innolla odotan kylppärin valmistumista. Siis teidän - ja tietty tuon omankin pienempimuotoisemman kylpyhuoneen kasvojenkohotuksen valmistumista. Tsemiiiii! =D))
VastaaPoistaKiitti Voikkis!
PoistaKäytettäviksihän ne tuolit on tarkoitettu :)Ja tämä tuoli varsinkin.On niin lujaa tekoa.
Innolla minäkin odotan.Nyt hommat vähän seisoo kun mies meni töihin muta jospa viikonloppuna päästäs jatkamaan ja askartelemaan koteloa :)Yritän tässä keksiä jotain muuta puuhaa... ;)
Voi kun olisikin selvinnyt vain kasvojenkohotuksella.Meillä piti mennä ihan multajuurineen.Muta jospa se kestää taas seuraavat 25 v.
Mielelläni näkisin sitten todistusaineistoa teidänkin puuhista :)
Aivan upea tuo jakkara! Ihana! Ja upea on tuo kesäpaikkakin, oih!
VastaaPoistaKiitti Johanna!
PoistaÄrjän saari on kyllä meidän suosikkipaikka kun omaa rantamökkiä ei ole.Haaveillaan kyllä siitä kovasti...
Ihana jakkara, kauniita kuvia. Itse kamppailen juuri tuolin hiomisen kanssa ja haluaisiin tuoliin juuri tuon värin. Täytynee jättää talveksi ulos ;)
VastaaPoistaKiitos Minna!
PoistaMyötätunnot hiomis hommaan! Se on työlästä ja hidasta.Vaikka nopeammin silti pääset tuohon lopputulokseen kunnon koneella, tuoli lojui ulkona pari vuotta :D Alunperin siinä oli lakkapinta.
Ja nythän mä muistinkin että tallissa näkyi olevan vielä kolmaskin tuoli.Mutta tallin herra ei varmaan sitä enää mulle anna :D
Upea jakkara!
VastaaPoista