keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Nuorten remontoitua kotia



Esikoistytär on jo tullut asuntolainaikään.Onnea vaan hänelle parisuhteesta pankin kanssa :)

Onnea myös nuorelle parille uudesta kodista!Kevään ajan ovat ahkerasti remontoineet viehättävää 60-luvun taloa.Mummon matalasta mökistä on kuoriutumassa uusi,lämminhenkinen koti.

Talossa on paljon uutta, mm. keittiö uusittiin kokonaan.Yksi väliseinä kaadettiin.Tai "Henkka"
 kaatoi :) Lattiat ja seinäpinnat uusittiin.Katot maalattiin.Pesutilat uusittiin myös kokonaan.

Tekemistä riittää yhä, esim. vessa on rakentamatta.On heillä kuitenkin yksi toimiva hotelli helpotus.
Kaksi pienempää makuuhuonetta saavat rauhassa odottaa omaa vuoroaan.

Tänään ahkeroimme tyttären kanssa verhoja.Taannoisella Ikean reissulla ostimme kankaita ja valmiita verhoja.




Olohuoneeseen ommeltiin tyttären valitsemasta kuviollisesta kankaasta verhot ja pariksi tulivat valmisverhot hieman lyhennettynä.




   Kangas olikin kaunista.Valkoiset valmisverhot olivat myös kauniit,silitysrautaa ei talosta löytynyt mutta pieni ryppyisyys tuo särmää,eiks niin? :)




   Verholippa haluttiin säilyttää talon henkeen kuuluvana.Se sopiikin katon kanssa hyvin yhteen.




                                                     Takaseinän tapetti on näyttävä.




  Uusissa sohvissa on mukavasti yhdistelty kangasta ja nahkaa.




Näpsäkkä tietokonepöytä löytyi myös Ikean poistomyynnistä.




                    Keittiön ja olohuoneen erottaa saareke keittotasoineen.Tästä kaadettiin seinä.
                                        Keittiöön ommeltiin samasta kankaasta kappa.




                                        Muuttolaatikoita on edelleen purkamatta.

Takaa oikealta mennään makuuhuoneseen.Sinnekin ommeltiin verhot ja päiväpeite.Kuvasatoa myöhemmin kunnes muuttolaatikot on purettu.




                                                        Näkymä keittiön ovelta.

Vasemmalla näkyvien laatikoiden kohdalle puhkaistaan vielä oviaukko seinän takana olevaan makuuhuoneeseen.


Kuvaan lisää nuorten kotia kunnes kaikki on paikallaan ja kunnossa.Kelpaa näin kaunista ja viihtyisää kotia kuvata :)




24 kommenttia:

  1. No onpahan hulppea ensiasunto!! Kyllä kelpaa :). Ja onpahan valmiina tilaa isommallekin porukalle (enkä nyt tarkoita mitään biletysporukkaa) sitten, jos/kun niikseen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen on asunut poissa kotoa jo 7 vuotta.Nyt tuli sitten oman asunnon ostovaihe.Vuokralla on tähän asti pyörinyt.
      Pienemmät kamarit siellä odottelee remontointia ja sitten joskus pikku-asukkaita :)

      Mukava koti ja pihapiiri nuorilla on!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ja onneksi olet nuorten apuna :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tuppautuisin kyllä enempikin avuksi jos vaan kehtaisin :)Pitää hillitä halujansa ja antaa nuorten itse rakentaa oma pesänsä :)

      Poista
  3. Kaunis koti on nuorilla - kelpaa tuota laitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kotoisaa heillä on ja vanhassa talossa on kiva tunnelma uudesta sisustuksesta huolimatta.

      Poista
  4. Kirjoitin äsken tosi syvällisen kommentin siitä, miten sulla muka voi olla tuon ikänen tytär. Sitten viesti katosi ja tuli aika paha mieli.

    Mutta asiaan: Tosi hieno koti! Erityisesti mustapohjainen kukkatapetti on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kadotetusta syvällisyydestä :D Mummo-iässähän tässä jo ollaan...

      Koti on hieno! Laittelen lisää kuvia myöhemmin.Tapetti on tyttären valitsema ja vielä eilen arveli että tohon voi kyllästyä äkkiä.Minustakin se on upea ja sopii hyvin huoneeseen.

      Poista
  5. Tuo verhokangas on kyllä ihan minun näköinen. Oliko se nyt sitä Ikean kangasta?
    Ja lattia on kauniin värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli Ikeasta.Siellä oli paljon sun näköisiä kankaita :)

      Lattia on kajaanin sisustajilta.

      Poista
  6. Kyllä on nättiä, tyylikästä ja kodikasta! Tosi kiva tuo kuviollinen verhokangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!
      Kankaita oli Ikeassa paljon ihania,vaikea oli valita :)

      Poista
  7. Ihastuin tuohon tapettiin - hienoa, että uskalletaan tehdä tällaisia ratkaisuja eikä tyydytä perusmeinikiin (valkoiset seinät - kuten meillä :D)!! Kateellisena katson aina muiden vahvoja värivalintoja ja tuotakin seinää sillä silmällä juuri ja pohdin miksen itse ikinä uskalla valita jotain noin näyttävää. Summasummarum - kaunis ensiasunto!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma kiittää nuorten puolesta! :)

      Osuit naulan kantaan; miksi pelätä rohkeita valintoja.Eihän se mikään maailmanloppu ole.Jos ei sitten miellytä niin laitetaan uusiksi :) Nämä nuoret ovat onneksi rohkeita ja tykkäävät muusta kuin perusbeigestä :)

      Poista
  8. Onpa kivan näköistä, ja tapettikin on makee :)
    / Siru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siru,nuoriso on varmasti mielissään ammattilaisen mielipiteestä ;)

      Poista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)